Nuorisotiloille tulee K18-kielto

27.1.2010 6:00 (Päivitetty 27.1.2010 6:00)
Kuva: Merja Männikkö

Elämäntapa ry:n puheenjohtaja Sari Pölönen, erityisnuorisotyöntekijä Petteri Vaalimaa sekä Elämäntaito ry:n työntekijät Reijo Kinnunen ja Kati Rytilahti esittelevät yli 18-vuotiaille tarkoitettuja nuorisotiloja.

Tiina Laine

Helmikuun alusta lähtien Varkauden nuorisotiloissa astuu voimaan K18-kielto eli tilat ovat kiellettyjä yli 18-vuotiailta. Samalla avataan uusi yli 18-vuotiaille tarkoitettu nuorisotila Joutenlahteen entiseen nuorisotilaan. Samassa talossa on harjoittelutiloja bändeille.

Yli 18-vuotiaiden nuorisotilatoimintaa vetää Elämäntaito ry ja samalla se selkeyttää työnjakoa nuorisotoiminnassa.

Nuorisopalvelujen esimies Jouko Kuittinen uskoo, että järjestely antaa aikuistuville nuorille lopulta enemmän kuin ottaa.

- Nuoria ei ole tarkoitus heittää pihalle nuorisotiloista ilman vaihtoehtoa. Päin vastoin. Toinen vaihtoehto olisi ollut järjestää yli 18-vuotiaille nuorisotiloissa oma ilta kerran viikossa, mutta tällä tavalla heille järjestyy oma tila kolmena iltana viikossa, Kuittinen kertoo.

Myös nuorisotyön tekemisen roolijako selkiytyy: kaupungin nuorisotilojen työntekijöillä on enemmän voimavaroja suuntautua tekemään nuorisotyötä peruskouluikäisten parissa ja Elämäntaito ry vastaa nuorista aikuisista.

Lue lisää Warkauden Lehdestä.