| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Nälkiintyneet nuoret metsään eksymään
Vaikka taivaalta satoi kylmää vettä, se ei pitänyt nuoria poissa metsästä.
Varkauden nuorisopalvelut järjesti sopivasti syysloman aikaan keskiviikkona nuorten Nassu Äxön -eräkilpailun, jossa oli kaikenlaista puuhastelua. Kilpailu oli tarkoitettu 13-17-vuotiaille nuorille. Ikävää vain, että kolea syyssää verotti kilpailuun osallistujia. Osa nuorista oli syylomareissussa, mutta joku rohkea silti saapui paikalle.
- Olemme äärimmäisen tyytyväisiä näihin neljään suureen seikkailijaan, jotka tuli paikalle. Viides kilpailija piti aluksi viedä kotiin, sillä hänen vaatteensa kastuivat pahasti, kertoo nuoriso-ohjaaja
- Tämä oli meille ohjaajillekin hyvä harjoitus.
Nuorilla oli kilpailureitin varrella yhdeksän rastitehtävää. Nuorten taitoja kysyttiin muun muassa teltan pystytyksessä, naruhypyssä ja valokuvaamisessa. Yhdellä rastilla oli maistelu- ja haistelutestejä. Rastilla maisteltiin persikkaa, juustoa, lakua ja suklaata sekä haisteltiin hunajaa eucalyptusta, tervaa, ketsuppia ja silliä.
Lue lisää torstain Warkauden Lehdestä.
|
|
