| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Päivän pienin ja isoin kala haussa
Oisko tämä päivän pienin?
Könönpellon nelosluokkalaiset onkivat Joutenlahden rannassa. Aurinko paistaa ja päivä on mitä parhain ulkoilulle. Kalastustietouden lisäksi käynnissä on kilpailu. Etsitään päivän pienintä ja suurinta kalaa, sekä koulukohtaisesti että koko päivän aikana.
Pieniä kaloja on tullut uskomaton määrä, eikä
- Iskä irrotti ongesta, Tuukka kertoo ylpeänä.
Myös luokkakaveri Joonas sai lähes 320-grammaisen säyneen, joka sekin on yksi isoimmista köpeläisten kaloista.
Nelosluokkalaiset ovat onkineet ahkerasti, ja punnitustilaisuus venyy ja venyy. Bussi odottaa kouluun takaisin palaavia, ja uusi tuo lisää nelosluokkalaisia Luttilasta ja Ruotsalaisesta koulusta.
- Olen onkinut paljonkin, Valtteri kuittaa kokemuksen.
Keskiviikkona vietettiin valtakunnallista kalastuspäivää. Sen kunniaksi Unnukan kalastusalue, Varkauden Vaaputtajat sekä Talvionkijat tempaisivat nelosluokkalaisille suunnatun kalastuspäivän.
Varkaudessa tapahtuma oli jo kolmas.
- Ensimmäisen kerran järjestimme tapahtuman Pirtinvirralla, mutta siitä rannasta oli hankala onkia. Viime vuonna olimme täällä Joutenlahdessa ensimmäisen kerran ja kokemus oli hyvä, nuorisovastaava
Käytännössä kaikki Varkauden koulujen nelosluokat ovat ilmoittautuneet tapahtumaan, ja päivän aikana yli 220 nuorta onkijaa kokeilee onneaan Joutenlahdessa.
|
|
