Koulun jälkeen on jo nälkä

15.1.2010 9:54 (Päivitetty 15.1.2010 9:54)
Kuva: Sirpa Ylönen

Teea ja Tuula Salmi rakentavat omia välipalaleipiään.

Sirpa Ylönen

Välipala maistuu, kun lounaasta on jo aikaa.

Salmen perheen ruokapöytään on katettu välipala. Pienissä kupeissa on porkkanoita, kurkkuviipaleita, pieniä tomaatteja sekä pähkinöitä. Pähkinät ovat Jaana-äidin uusin idea, niissä on hyviä rasvoja ja ne maistuvat lapsille. Porkkanat taas ovat erityisesti kakkosluokkalaisen Tuulan herkkua. Toisinaan välipalalla on tarjolla myös jogurttia.

Viidesluokkalainen Teea kokoaa itselleen välipalaleipää. Ruisleivän päälle kurkkua, kinkkuviipale, juustoviipale ja tomaattia, juomaksi mukillinen maitoa. Teean välipala näyttää ihan oikeaoppiselta: sen avulla jaksaa iltaruokaan asti.

Joko koulun jälkeen on nälkä?

- On, vastaa Teea

Tuula sanoo, että joskus on, joskus ei vielä. Ruotsinkielistä koulua käyvät tytöt syövät lounaan koulussa jo kello 10.30. Varsinkin pitkinä päivinä ehtii tulla jo nälkä ennen välipalaa.

Aamupalaksi Salmen perheessä syödään usein voileipiä, Tuula tykkää aamulla myös muroista.

Puuroaamupalaa syödään useammin viikonloppuna. Ellei sitten edellisenä iltana ole keitetty valmiiksi puolukkapuuroa.

- Viikonloppuna huomaa, että aamupala maistuu paremmin, kun ehtii syödä rauhassa. Viikolla tahtoo tulla aina kiire kouluun, Jaana toteaa.

Tuula pärjää aamupalalla hyvin kouluruokaan asti, Teealle ehtii toisina päivinä tulla pikkuisen jo nälkä ennen lounasta. Vanhemmat ovat sitä mieltä, että lounas taitaa maistuakin koulussa paremmin, kun on pieni nälkä.

Kuoppakankaan koulun terveydenhoitaja Marja-Liisa Wacklin muistuttaa, että sekä aamu- että välipala ovat tärkeitä. Marja-Liisa kyseleekin kaiken ikäisiltä koululaisilta, tuleeko aamu- ja välipalat syötyä.

- Alakoululaisilla tästä huolehtivat vielä vanhemmat, mutta yläkoululaisilla varsinkin aamupalaa ei tahdota ehtiä syödä tai se ei maistu, Marja-Liisa kertoo.

Ilman aamupalaa ei koulussa jaksa. Kunnon välipala taas varmistaa sen, että ennen iltaruokaa ei tule nälkäisenä naposteltua epäterveellisiä herkkuja.

Jos aamupala ei heti herättyä tahdo maistua, Marja-Liisa neuvoo miettimään sellaista syötävää, joka maistuisi. Syynä aamupalanihkeyteen voi olla sekin, että iltapalalla on tullut syötyä paljon. Jos iltapalaa keventää, voi olla, että aamulla maistuukin paremmin.

- Pitkin päivää pitäisi syödä tasaisesti, Marja-Liisa muistuttaa.