| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Sitten päästäänkin jo saunaan
Kosulanniemen sauna on yhä lähes samassa asussa kuin tässä 1920-luvun kuvassa.
Rantala muuttui asuintalosta edustus- ja koulutuskäyttöön.
Kosulanniemen kierroksella on päästy jo Rantalankadun päähän, Rantalan maisemiin, joten luontevaa on siirtyä seuraavaksi saunaa. Kosulanniemen sauna on Varkauden vanhoista yleisistä saunoista alkuperäisimmässä asussaan myös sisätiloiltaan. Saunarakennuksia on toki jäljellä enemmänkin,
Kosulanniemen saunassa kylpi yhtiön paikallinen johto. Nyt kysellään saunamuistoja ja kylpykäytäntöjä. Samalla tiedustellaan myös saunan henkilökunnasta. Julkaistaan tiedot kahden viikon kuluttua.
Viimeksi kyseltiin Rantalasta, joka on yhä pystyssä. 1913 valmistunut rakennus oli ensimmäinen Kosulanniemen alueelle valmistuneista tehtaan johdolle tarkoitetusta asuintaloista. Rantalan suunnitteli porilainen arkkitehtitoimisto Fagerholm & Nordman. Alun perin yhden perheen asuintaloksi suunniteltu Rantala ajateltiin paikallisjohtajan käyttöön. Paikallisjohtajat asuivat kuitenkin Villassa eli nykyisessä klubirakennuksessa aina sotavuosiin.
Kuka sitten oli Rantalan ensimmäinen asukas? Tämä kysymys jää tällä erää vaille vastausta. Kun talo jaettiin kahdeksi asunnoksi 1923, muuttivat yläkertaan Sven ja Elsa Björklund saman vuoden juhannuksen tienoissa ja tästä Otsolaan saman vuoden lokakuussa.
Syksyllä 1931 rakennuksessa tehtiin mittava remontti saman vuoden elokuussa sattuneen tulipalon jälkeen arkkitehti Gunnar Aspelinin suunnitelmien mukaan. Mansardikatto poistettiin ja toinen kerros rakennettiin täyskorkeaksi.
Alakerrassa asuivat vuoteen 1934 saakka Rafael ja Mary Flohrström. Yläkerran asuntoon muutti 1929 tai 1930 vaneritehtaan konttoripäällikkö, jääkärieverstiluutnantti evp. Rainer Mandelin, puolisonsa Carin sekä lapset Georg, Gunnar ja Dorrit. Mandelin kuoli uudenvuodenaattona 1941 ja Carin Mandelin ja nuorin poika Gunnar muuttivat Varkaudesta helmikuun lopussa 1942.
Rainer Mandelin palasi aktiivipalvelukseen syksyllä 1939 ja osallistui talvisotaan Suomussalmen taisteluihin ryhmä Mandelinin komentajana. Hän yleni everstiksi hieman ennen kuolemaansa. Vanhin poika luutnantti Georg Mandelin kaatui Lapin sodassa Olhavanjoen ylimenotaistelussa.
Rantalan alakertaan muutti marraskuussa 1935 rakennusinsinööri Reino Sopanen. Perheeseen kuuluivat puoliso Maija sekä hiljattain edesmennyt tytär Teija. Sopaset muuttivat syyskuun 1940 lopussa Tampereelle. kun Reino Sopanen sai siellä professorin viran.
Sotavuosina talo muutettiin jälleen yhden perheen asunnoksi Alvar Aallon suunnitelmien pohjalta, Alakertaan sijoitettiin laaja sisääntulohalli, salonki, olohuone, ruokasali ja kirjasto, jonka suunnitteluun osallistui arkkitehti Paul Bernoulli-Vesterä, joka on suunnitellut myös Rantalan nykyiset takat. Yläkerrassa on perheen yksityistilat makuuhuoneineen sekä palvelusväen ja vieraiden huoneet.
Ensimmäiset asukkaat uusitussa Rantalassa olivat Kurt Palander ja hänen puolisonsa Doris. Palander ei ollut varsinainen paikallisjohtaja, vaan silloisen paikallisjohtajan Jarl Enckellin varamies. Palanderit muuttivat Helsinkiin 1945.
1946 paikallisjohtajaksi tuli Ahlströmin Karhulan tehtailta nyttemmin legendaarisen maineen Varkaudessa saanut Leif Glöersen, joka asettui perheineen Rantalaan. Perheeseen kuuluivat puoliso Mary ja lapset Stig ja Marita.
Glöersen oli paikallisjohtajana aina vuoteen 1967, jolloin hänen seuraajakseen nimitettiin Suomen Paperitehtaiden yhdistyksen johdossa ollut Anders Ramsay, joka niin ikään asetti perheineen taloon. Ramsayn perheeseen kuuluivat puoliso Elna ja lapset Beata, Hans ja Johanna.
1980-luvulla Ahlström muutti Rantalan edustus- ja koulutustiloikseen ja vuodesta 1990 se on ollut samassa käytössä Enso-Gutzeit Oy:llä, nyt siis Stora Ensolla.
Tietoja ottavat vastaan tutkija Hilkka Lehtimaa, Varkauden Museo Wredenkatu 5, 78200 Varkaus, puh. 044-743 6453 tai sähköpostitse hilkka.lehtimaa@ varkaus.fi sekä toimituspäällikkö Antti Aho, Warkauden Lehti Pirnankatu 4, 78200 Varkaus, puh 017-7783 639 tai sähköpostitse antti.aho@ warkaudenlehti.fi
|
|
