Savonmäen maisemia 1950-luvulta

20.4.2011 6:00
Kuva: Varkauden museo/Jäniksen kokoelma

Muut kuvan rakennuksista taitavat olla yhä pystyssä, mutta entä etualalla oleva muita pienempi mökki?

Antti Aho

Omakotitalot alkoivat nousta sotien jälkeen.

Viimekertainen maisema oli Savonmäeltä, nykyisen Lapinkujan ja Linnasaarenkujan risteyksen paikkeilta, ja kuvausvuosi ajoittunee jonnekin vuoden 1950 tietämille. Otetaan toinen maisema niiltä kulmilta, nyt toiseen suuntaan, Pussilantaipaleelle päin.

Metsän keskeltä pilkistää taloja. Kuka tunnistaisi ne ja osaisi kertoa niiden asukkaista?

Viimeksi, kaksi viikkoa sitten julkaistussa kuvassa edessä oleva talo oli Yrjö ja Ester Piirosen ja heillä lapset Marja,Veikko ja Sakari. Piironen oli Ahlströmin palveluksessa porttivahtina. Heitä vastapäätä olevalle tontille rakennetaan taloa koneenhoitaja Eino Kauhasen perheelle, johon kuuluivat puoliso Helli ja lapset Pentti, Aili, Maija ja Eero. Kauhaset muuttivat Savonmäkeen Puurtilanniemeltä. Eino Kauhanen muistetaan myös veneveistäjänä.

Kuvassa alempana Lapinkujan puolella olevan talon rakensivat työnjohtaja Onni ja Martta Jurvanen, joilla oli lapset Heikki ja Leena. Jurvasen talo valmistui 1948.

Seuraava talo alaspäin on Alvarintien puolella, ja siinä asuivat Eero ja Lyydia Frondelius ja heidän tyttärensä Rauha. Eero Frondelius oli paperikoneenhoitaja. Heidän talonsa on Alvar Aallon Ahlströmin Varkauden talotehtaalle suunnittelema ns. A-tyyppitalo.

Taustalla näkyy nykyisen Mäntytien varressa olevia taloja, ja pilkottaneeko joku Jokipellon puutarhan rakennuksistakin.

Tietoja ottavat vastaan tutkija Mari Immonen, Varkauden Museo Wredenkatu 5, 78200 Varkaus, puh. 040 522 2765 tai sähköpostitse mari.immonen@varkaus.fi sekä toimituspäällikkö Antti Aho, Warkauden Lehti Pirnankatu 4, 78200 Varkaus, puh. (017) 7783 639 tai sähköpostitse antti.aho@ warkaudenlehti.fi