Palaneesta Otsolasta muokattuun Rantalaan

26.10.2011 10:16
Kuva: Varkauden museo/Ekströmin kokoelma

Rantala alkuperäisasussaan. Harvempi taloa nyt samaksi enää tunnistaa.

Antti Aho

Kosulanniemen penkominen jatkuu siten, että nyt päästään Rantalaan, pitkään tehtaan paikallisjohtajan asuntona toimineeseen rakennukseen, joka on yhä olemassa. Viimeksi kyselty Otsola tuhoutui tulipalossa, ja Rantalakin jo varhaisvuosinaan melkein. Se kumminkin kunnostettiin ja taloa on muokattu uuteen asuun myös jälkeenpäin.

Nyt siis kysytään Rantalan vaiheista ja asukkaista eri aikoina. Ketkä paikallisjohtajat talossa asuivat? Keitä olivat asukkaat silloin kun paikallisjohtajat asuivat Villassa eli nykyisessä klubirakennuksessa? Onko talo ollut asuinkäytössä paikallisjohtajien työsuhdeasuntokäytännön jälkeen?

Viimeksi kyseltiin Otsolasta, joka sijaitsi nykyisen sahan alueella. Rakennus oli samanlainen kuin nykyäänkin olemassa oleva ja tälläkin palstalla käsitelty Toivola, samoilla piirustuksilla tehty. Rakennuksessa oli kaksi täysin samanlaista asuntoa: alakerrassa eteinen, olohuone, ruokasali, keittiö ja palvelijanhuone sekä yläkerrassa halli ja kolme makuuhuonetta.

Otsolan rakennusvuodesta on kahdenlaista tietoa. Puhutaan joko vuodesta 1920 tai 1923. Joka tapauksessa, asukastietoja ei ole kuin vasta jälkimmäiseltä vuodelta. Rakennusosaston päällikkönä pitkään toimineen Sven Björklundin perhe muutti Otsolaan lokakuussa 1923. Björklundit asuivat pohjoispuolen asunnossa. Perheeseen kuuluivat puoliso Elsa ja poika Folke, sekä Nils Öller. Björklundit muuttivat Otsolasta 1955.

Otsolan eteläpäässä asui vuoteen 1929 konepajan insinööri Martin Dahlberg, jonka perheeseen kuuluivat puoliso Allis ja poika Nils. Dahlbergit muuttivat Lehtoniemen Poronsarveen ja heidän tilalleen muutti heinäkuussa 1930 insinööri Helmer Lindebergin perhe, johon kuuluivat puoliso Ebba ja pojat Johnny, Harry ja Tom. Lindebergit muuttivat 1943 Pohjolaan ja tilalle tuli konttoripäällikkö Hjalmar Tollet, jonka perheeseen kuuluivat puoliso Solveig ja lapset Ingmar, Johan ja Marina.

Myöhemmin Otsolan pohjoispäässä asui insinööri Heikki Jalkasen perhe. Puoliso Pirkko Jalkanen toimi Varkauden yhteislyseon musiikinlehtorina ja perheen lapset olivat Paavo, Tuomas ja Pirjo. Eteläpäässä asui insinööri Pauli Koposen perhe. Myös insinööri Kalevi Jurvaisen perhe asui mahdollisesti jossakin vaiheessa Otsolassa.

Mainittakoon myös, että taidemaalari Lennart Segerstråle asui puolisonsa Marie-Louisen kanssa Otsolassa vuosina 1953-54, kun hän maalasi Varkauden kirkon alttarifreskoa.

1970-luvulla Otsola muutettiin Ahlströmin metsäosaston konttoritiloiksi. Metsäosasto oli aiemmin toiminut keskuskonttorirakennuksessa ja osittain myös Veikkolassa.

Otsolan aikaan metsäpäällikkönä oli Risto Hytönen ja metsänhoitajina Erkki Keistinen, Aarno Koukkula ja Juhani Laitinen. Metsäteknikoita olivat Pekka Muttilainen ja Arto Suhonen ja työnjohtajia Pentti Mikkonen ja Alpo Pynnönen. Toimistohenkilökuntaan kuuluivat Maire Hypén. Aino Kantanen, Leo Kosunen ja Helka Salminen.

Otsola kärsi pahoja vaurioita salamaniskun sytyttämässä tulipalossa 30. heinäkuuta 1981. Rakennuksen kunnostamista ei katsottu aiheelliseksi ja se päätettiin purkaa. Metsäosasto sai konttoritilat voimatalosta.