Heimola kuului samaan sarjaan Ojalan kanssa

22.9.2010 9:02

Heimola odottelee purkupäätöstä syyskuussa 1977. Vasemmalla näkyy Oinola II kulmaa ja taustalla Suontaus II.

Antti Aho

Jatketaan korttelissa, joka jää Savontien ja Satakunnankadun väliin eli sillä tontilla, joka oli viime vuosiin viimeksi Honeywellin ja sitä ennen Altim Controlin käytössä. Tyynelään piti siirtyä seuraavana, mutta tähän hätään ei löytynyt kuvaa, joten otetaan Heimola.

Tämä talo oli nykyisen Satakunnankadun suuntaisesti entisen Honeywellin toimitilarakennuksen alla. Savontien puolella seisoi samannäköisiä Suontauksia kaksin kappalein ja Satakunnankadun ja Savontien yhdistäneen Birgerinkujan varressa olivat Ojala ja Tyynelä.

Kysytään nyt Heimolasta: asukastietoja tarvitaan aina sieltä rakennuksen alkuvuosilta 1920-luvun lopulta purkamisvuosiin eli 1970-luvulle. Tässäkin talossa ennätti asua vuosien mittaan useita perheitä. Kaikista asukkaista kaivataan nyt tietoa.

Viime kerralla käsittelyyn otettiin Ojala, josta tietoja tulikin yhdellä kertaa mukavasti. Ojala valmistui 1926 ja siinä oli kaikkiaan 13 asuntoa. Talo sijaitsi siis Birgerinkujan varressa, pääty Savontielle päin, Honeywellin paikoitusalueen kohdalla silloisen yhteiskoulun eli viimeksi Savontien kerhotalona toimineen rakennuksen takana.

Ojalakin oli tätä tyypillistä Ahlströmin työväenrakennustyyppiä: kaksikerroksinen ja mansardikattoinen. Päädystä oli käynti kellariin. Piharakennus halkoliitereineen ja huusseineen oli osittain yhteinen Heimolan ja Suontauksen kanssa. Ojala purettiin Altim Controlin uudisrakennuksen alta 1979.

Alakerrassa tehtaan puoleisessa päässä koulun puolella asuivat Eero ja Lyyli Hakkarainen. Eero Hakkarainen oli paperitehtaalla ja innokas harrastajanäyttelijä. Heidän jälkeensä päätyyn muuttivat Mäkelä I:stä Kaarlo ja Anna Koski ja tyttäret Katri ja Saara ja toisella puolella uuno Pikkarainen, puoliso Liisa ja poika Leo ja heidän jälkeensä Voitto ja Elli Kettunen joilla tytär Irene. Kettusen seinän takana hellahuoneessa asui Hannes Tuppuraisen perhe ja heidän jälkeensä Anni Piri veljensä Veikon ja poikansa Markun kanssa.

Keskirapussa asui leskirouva Ida Kekki sekä sähköverstaalla viilarina toiminut ja kanttorin tuuraajana, kirkkokuorolaisena ja seurakunta-aktiivina muistettu Abraham Hilander, puolisonsa Kaisa ja lapset Uuno, Toivo, Meeri, Kaarlo, Maunu, Aino ja Urho. Hilanderien jälkeen tähän asuntoon muuttivat Martti ja Anneli Mustonen joilla oli yksi tytär ja heidän jälkeensä Heikki ja Aune Kotilainen, joilla lapset Jouko, Jari, Juha ja Tarja. Ida Kekin entisessä asunnossa asuivat hänen jälkeensä Vilho Kauhanen, puolisonsa Irja ja lapset Riitta ja Jussi.

Koulun puolella Savontien päädyssä asuivat Kusti ja Ida Hahtala ja heidän jälkeensä tässä asunnossa asuivat Martti ja Anja Tirkkonen, joilla tytär Paula. Seinän takana Suontauksen puolella asuivat Antti ja Esteri Tuomainen, joilla lapset Irja, Veli ja Jaakko. Tuomaiset muuttivat myöhemmin Könönpeltoon ja tähän asuntoon muuttivat Ihanukset ja myöhemmin Arvi ja Ilta Piiroinen poikansa Timon kanssa.

Yläkerrassa Savontien päässä asui leskirouva Hilma Laitinen poikiensa Pertin ja Martin kanssa kahden huoneen asunnossa. Selma Koponen tyttärensä Pirjon kanssa ja Aino Setälä ja lapset Eila ja Toivo. Yhteistä kaikille kolmelle perheelle oli perheen isän kaatuminen sodassa. Lisäksi tässä rapussa asuivat Joel ja Kerttu Lankinen ja tytär Irma sekä Arvo ja Ida Helenius sekä Onni ja Airi Puustinen sekä lapset Veijo ja Kaija.

Talon keskipaikkeilla yläkerrassa asuivat Savolaiset ja August Vepsäläisen perhe, jossa tytär Raili. Vepsäläiset muuttivat myöhemmin Suontaukseen. Yläkerrassa asuivat myös Väisäset sekä Vihtori ja Maija Koponen, joilla tytär Helena sekä poikia, Ferdinand ja Alina Nikkinen ja lapset Meri ja Veikko.Sotavuosina heillä asui alivuokralaisena Aila Tolonen ja hänen jälkeensä Eeva Kotilainen. Tehtaan puoleisen päädyn asukkaita olivat Liisa ja Paula Pajalahti, Moilaset, joilla lapset Maija ja Väinö sekä päädyssä Vilho, Martta ja Heikki Backman.

Korpelan pitkäaikaisista asukkaista jäi mainitsematta Vänttisen perhe, joka asui talossa parissakin huoneessa ainakin vuosina 1926-1946. Ensiksi asuivat huoneessa no.13 1920 luvun lopulla ja sitten todennäköisesti isä-Vänttisen kuoltua 1927 muuttivat pienempään huoneeseen yläkertaan. Perheeseen kuului isä Fredrik, äiti Anna ja lapset Elina, Ville, Helmi, Armas (Hinttu), Linda, Tauno ja Liisa. Loppuajasta huoneeseen jäivät asumaan Armas Vänttinen nuorikkonsa Klaran ja poikapuolensa Raimo Partasen kanssa. Äiti Anna muutti tyttärensä luokse Könönpeltoon 1946.

Mainitsematta jäivät myös Antti ja Elsa Loikkanen. Emil Hahtalan puolison nimi oli Helmi. Kalle Koposen puolison nimi oli Alma ja tytär Maija-Liisa.

Lietolastakin on julkaisematta seuraava tieto: puuhiomolla työnjohtajana työskennelleen Vilho Kekin perhe, johon kuuluivat puoliso Jenny ja poika Eero, asui Lietolan yläkerrassa parihuoneissa 1930-luvulla, kunnes muuttivat Tienhaaraan ja siitä Viltinrantaan. Sotavuosina yläkerrassa asuivat Sortavalasta siirtolaisina tulleet insinööri Lennart Holmström ja puolisonsa Toini, joka oli kansakoulunopettaja.

Tämäkin tieto tuli ajallaan, mutta jäi epähuomiossa pois lehdestä.