| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Tuli tekee tehtävänsä
Kulotusalueen ympärille raivattiin tulen leviämistä hillitsevät palokujat, joilta poistettiin kaikki palava aines.
Metsähallitus kulotti perjantaina neljän hehtaarin metsäkaistaleen Joroisten Heinämäessä. Kulotus on vanha keino jouduttaa metsän uudistumista ja monimuotoisuutta.
Kulotus nosti ilmaan sankan savupilven, joka kulkeutui osin jopa Varkauteen asti.
Nelisen tuntia palanutta kulotusta oli vahtimassa toistakymmentä metsuria ja metsäharjoittelijaa. Palon vahtiminen sankassa savupilvessä on rankkaa työtä.
- Toisinaan tuntuu, että sisuskalut kääntyvät siinä savussa ympäri, tiimiesimies
Kulotusalue sammutettiin tulen hiljennettyä, kun alueen puuaines sekä maan sammal- ja kunttakerros oli perusteellisesti palanut.
Lassila kommentoi perjantaina kuuden aikaan, että kulotus saatiin hallitusti päätökseen.
Metsähallituksen tavoitteena on kulottaa yhteensä sata hehtaaria metsää vuosittain Itä-Suomessa.
- Tavoitteisiin on tosin hankala päästä, Lassila harmittelee.
Lue lisää Warkauden Lehdestä lauantaina.
|
|
