Norpan suojelu on kantanut hedelmää

10.4.2010 6:00
Kuva: Marko Happo

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila osallistui saimaannorpan pesälaskentoihin. Ilmatyynyaluksen kuskina toimi Rauli Perkiö.

Anu K. Pesonen

Myös norpan pesinnän ydinalueen aukot on saatava suojelun piiriin.

Runsaslumisen talven johdosta norpalle toivotaan hyvää pesimävuotta, ja ensimmäisten pesälaskentatietojen valossa näyttäisikin siltä, että pesintä on onnistunut viimevuotista paremmin. Laskennassa on löytynyt poikaspesät uusilta alueilta, muun muassa Joroisten Haapaselältä, ja Kolovedellä on havaittu kuutti viime vuoden nollatuloksen jälkeen.

Saimaannorpan pesälaskentoihin Oravin Joutenveden maisemissa tutustunut maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) on erittäin tyytyväinen osakaskuntien saimaannorpan suojelun eteen tekemään työhön. Kalastuksen rajoitussopimuksia on tälle vuodelle varmistunut yli 1 500 neliökilometriä.

- Suojelualueen synnyttämisessä on tehty äärettömän hyvää työtä. Olen ylpeä siitä, että työ on tehty vapaaehtoisesti, ministeri iloitsi.

Alue ei ole täysin yhteinen, mutta ministeri on luottavainen sen suhteen, että myös pesinnän ydinalueelle jääneet aukkopaikat tulevat suojelun piiriin. Mikäli näin ei käy, voimaan astuu ehdollinen laki.

- Sen avulla valtioneuvosto voi tarvittaessa kieltää uhanalaisen eläinlajin suojelemiseksi tietynlaisten pyydysten tai kalastustapojen käytön määräajaksi.

Lue lisää lauantain Warkauden Lehdestä.