| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Nestorin suku kaipaa pesimärauhaa
Norppien pesä- ja poikaslaskenta tehdään huhtikuussa, jolloin pesät ovat sulaneet. Kuvassa jäällä hiihtää Tuomo Kokkonen.
Viikonlopun lumituisku ei ollut kaikkien mieleen, mutta saimaannorpan ystävien on syytä iloita pyrystä.
- Jäät tulivat tänä vuonna myöhään, ja kestää aikansa, ennen kuin jäälle muodostuu kinoksia. Viikko sitten tilanne näytti vielä heikolta, mutta viime päivät ovat radikaalisti parantaneet sitä, kun tuulen kanssa on tullut lunta, Metsähallituksen suojelubiologi
Tilanteella Kokkonen tarkoittaa saimaannorpan pesintää. Sen onnistuminen edellyttää, että jäälle syntyy lumikinoksia, joiden sisään synnyttämään valmistautuva norppaemo voi rakentaa pesän poikastaan varten.
Saimaannorpat synnyttävät näillä hetkillä, helmi-maaliskuun vaihteessa. Tällä hetkellä esimerkiksi Haukiveden jäällä liikkujien on tärkeää kiertää kaukaa luotojen edustalle tai kallioisille rannoille syntyneet lumikinokset, sillä niiden sisällä voi olla vastasyntynyt poikanen.
Jos emoa häiritään, se saattaa ryhtyä siirtämään poikasta pois syntymäpesästään ennen aikojaan, mikä heikentää poikasen mahdollisuuksia selviytyä elämänsä ensi viikoista.
Lue lisää saimaannorpan pesinnästä torstain Warkauden Lehdestä.
|
|
