Tavoitteena työpaikka rallitallilla

6.2.2011 6:00
Kuva: Merja Männikkö

Auto kuntoon ja ajamaan, on Lasse Lankisen suunnitelma.

Sirpa Ylönen

Yhdeksäsluokkalaisen Lasse Lankisen tulevaisuuden suunnitelmat alkoivat hahmottua jo leikki-iässä. Mieluisimmat lelut olivat autoja.

Nyt kotipihalla odottaa vähän isompi auto. Urjalasta haettu Toyta Starlet aloitti taipaleensa vuonna 1976 taksina, mutta on matkan varrella muuntunut ralliautoksi. Nyt se on Lankisen rakenneltavana.

- Se on harjoitteluauto. Ei sille vielä hirveesti tehdä, Lankinen sanoo.

Lankinen aikoo lähteä ammattikouluun autopuolelle opiskelemaan ja rakentaa kilpa-auton ihan alkutekijöistään.

- Jos yhden auton tekisi liikennepuolellekin.

Harrastuksen ja ammatin yhdistäminen tuntuu ihanteelliselta. Jos on riittävän hyvä harrastuksessaan, siitä voi saada ammatin.

Rallin ajaminenkin on Lankisen mielestä ihan kivaa, mutta vielä mukavampaa on auton rakentaminen.

- Koneet, tekniikka, miten auto käyttäytyy. Kun yhtä ruuvia vääntää, kaikki muuttuu, Lankinen kuvailee.

Hän sanoo, että jos taitoa riittää, ralliautosta voi itse tehdä mieleisensä, sääntöjen antamissa rajoissa tietysti.

Tulevaisuuden tavoitteet hän asettaa korkealle: jos joskus pääsisi rallitalliin mekaanikoksi.

- Osaisi säätää kaikki vehkeet kunnolla.

Haave antaa motivaatioita opiskeluun. Lankinen aikoo pyrkiä ammattikoulun jälkeen autokorkeakouluun, jonne otetaan vuosittain kymmenkunta opiskelijaa tuhansien hakijoiden joukosta. Sinne päästäkseen on kaikki alan arvosanat oltava täysiä kolmosia, arvosteluasteikolla ykkösestä kolmoseen.

Lue lisää autoilusta ja liikenteestä sunnuntain Warkauden Lehden teemasivuilta