Pääsiäisliikenne sujui hyvin

14.4.2009 17:33 Sirpa Ylönen

Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskus ja liikkuvan poliisin Joensuun, Kuopion ja Mikkelin yksiköt yhteistyössä paikallispoliisin kanssa valvoivat pääsiäisliikennettä viitostiellä Heinolasta Iisalmeen ja kuutostiellä Kontiolahdelta Onkamoon. Näillä osuuksilla poliisin tietoon ei tullut onnettomuuksia.

Poliisi kiittää autoilijoita siitä, että liikenteen ruuhkautuessa varsinkin viitostiellä maltettiin ajaa jonossa ja jätettiin turhat ohitukset tekemättä.

Maltillisuus näkyi myös poliisin perinteissä valvonnassa. Viime vuonna runsaat kolmekymmentä autoilijaa menetti ajo-oikeutensa pääsiäisliikenteessä viitostiellä, kun tänä vuonna ajo-oikeutensa menettäneitä oli kolmannes vähemmän. Kuusi ajo-oikeutensa menettäneistä syyllistyi päihtyneenä ajamiseen. Erilaisista rikkomuksista ylinopeus mukaan luettuna poliisi kirjoitti viitostiellä lähes 430 kirjallista seuraamusta.

Ruuhkautuminen näkyi erityisesti viitostiellä, missä esimerkiksi maanantaina paluuliikenteessä jonottaminen alkoi Mikkelin eteläpuolella jo puolenpäivän aikaan ja kesti iltakahdeksaan saakka. Liikennemäärät olivat maanantaina toisena pääsiäispäivänä esimerkiksi Kuortissa noin 13 500 ajo-neuvoa vuorokaudessa, kun se normaalina maanantaina on noin 5 000 ajoneuvoa.

Automaattisessa kameravalvonnassa viitostiellä kameran ohitti reilut 163 000 ajoneuvoa. Reilulle 1 100 lähetetään postia Itä-Suomen liikenne-turvallisuuskeskuksen toimesta. Automaattivalvonta on osoittanut toimivuutensa varsinkin ruuhkaliikenteessä ja jonoissa.

Liikkuva poliisi jatkaa yhdessä Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskuksen kanssa seuraavat kolme viikko "pitkäkestoista valvontaa" viitostiellä välillä Heinolan Lusi - Iisalmi ja kuutostiellä Kontiolahti - Onkamo. WL