| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Hirvien menoa hidastetaan nauhoin ja hajustein
Hirvivaara-alueella ajonopeutta pitäisi hidastaa. Suuri osa kuljettajista ei kuitenkaan reagoi varoitusmerkkeihin.
Hirvinauhakokeilu on jatkunut ysitiellä Kuopion ja Suonenjoen välillä puolentoista vuoden ajan. Hirvikolarit ovat vähentyneet 25 kilometrin matkalla selvästi.
- Viimeisten viiden vuoden aikana alueella on ollut keskimäärin 8-9 kolaria vuodessa. Nyt niitä on sattunut puoleentoista vuoteen kaksi, suunnitteluasiantuntija Tanja Seppänen Pohjois-Savon ely-keskuksesta kertoo.
Tienpientareiden puihin viritetty muovinauha ei estä hirvien pääsyä tielle, mutta se voi hidastaa eläinten liikkumista tai ohjata hirviä poispäin tieltä.
Pohjois-Savon hyvien kokemusten myötä hirvinauhakokeilu on laajentunut Pohjois-Karjalaan, maantielle 502 Polvijärven ja Joensuun välille. Kahdeksan kilometrin matkalla on sattunut viiden vuoden aikana ainakin 14 hirvikolaria.
- Nauhan veto on jo aloitettu. Pohjois-Karjalassa nauhaan laitetaan asentamisen yhteydessä myös hajustekarkotetta. Aikaisemmin hajusteita on käytetty taimikoiden suojana, nyt niitä kokeillaan liikenteessäkin, Seppänen toteaa.
Auto ja liikenne -teema sunnuntain Warkauden Lehdessä.
|
|
