Heinävedellä tupsahdettiin kahdesti ojaan

22.12.2009 8:43

Kaksi henkilöautoa teki tuttavuutta ojan pohjan kanssa myöhään maanantai-iltana. Ojaan ajoissa ei tapahtunut henkilövahinkoja.

Heinäveden palokunta sai ilmoituksen ulosajoista hieman ennen puolta kymmentä illalla. Ensimmäisen tapahtumapaikaksi ilmoitettiin Viitalahdentien ja Varkaudentien risteys, mutta varsinainen tapahtumapaikka paljastuikin valtatie 23:n ja Viitalahdentien risteykseksi.

Kuljettaja oli ajautunut huonossa ajokelissä tien poskeen. Henkilövahinkoja tupsahdus ei aiheuttanut, mutta auto jatkoi matkaa korjattavaksi hinausauton kyydissä.

Toinen ulosajo tapahtui valtatie 23:lla lähellä Liperin rajaa. Sinne palomiesten ei tarvinnut lähteä ajelemaan lainkaan.

Sään ennakoidaan huonontuvan edelleen ja haittaavan erityisesti joulun menoliikennettä keskiviikkona. Viitostieltä Pohjois-Karjalan suuntaan ajelevat käyttävät entistä enemmän valtatie 23:a, ja pelastusviranomaiset pelkäävätkin luvassa olevan vähintäänkin peräänajoja. Pöllyävä lumi haittaa näkyvyyttä, joten ajamiseen kannattaa varata sekä malttia että aikaa.