Savi, rautakanki - ja siirtolapuutarhalaiset

27.6.2009 6:00 Anu K. Pesonen

Kaksi vuosikymmentä sitten Puurtilaan nousi ensimmäiset siirtolapuutarhamökit. Nykyään Puutarhatien päässä sijaitsevalla siirtolapuutarha-alueella on 14 mökkiä, ja alueesta on syntynyt oma pieni kylänsä. Sen yhteishenki on hyvä, ja naapurit tuntevat toisensa.

Toini Hirvosen Orvokkikujalla sijaitseva siirtolapuutarhamökki on yksi puutarhan vanhimmista. 82-vuotias Hirvonen kertoo tulevansa mökille vapun jälkeen ja viihtyvänsä sillä syyskuulle saakka. Öitten kylmettyä hän ei mökillä enää juuri viihdy, ja talvella hän käy siellä nykyään harvemmin.

Siirtolapuutarhamökkinsä Toini Hirvonen hankki toistakymmentä vuotta sitten. Hänellä oli aikoinaan kesämökki saaressa, mutta vuosien myötä mielessä heräsi ajatus helppopääsyisemmästä ajanviettopaikasta. Sellainen löytyi Puurtilasta, lapsuusmaisemista.

Varkauden Siirtolapuutarhayhdistys juhli 20 vuotista taivaltaan vanhana juhannuksena, keskiviikkona 24. kesäkuuta.

Yhdistyksen puheenjohtaja Martti Makkonen muistelee, että ajatus oman siirtolapuutarhan perustamisesta virisi kaupungissa 1980-luvun puolivälissä. Vuosikymmenen lopulla siirtolapuutarhalla etsittiin sopivaa aluetta, ja ensimmäiset vuokrasopimukset solmittiin aprillipäivänä 1988.

Makkonen toteaa, että siirtopuutarhapalstan omistajalle talvi on vaikeinta aikaa. Mutta kevään tulleen sormet syyhyävät multaan, ja tahti ja vauhti vain kiihtyvät kesää kohti mentäessä. siirtolapuutarha-alue on raivattu Täällä Pohjantähden alla-hengessä:

- Ensi oli savi, rautakanki ja me. Paljon on ajettu multaa, ja vuosien myötä jotain on jotain saatu aikaiseksikin, Makkonen esittelee ylpeänä vehmasta puutarha-aluetta.

Lue lisää lauantain Warkauden Lehdestä.