Ilmastonmuutos nostaa rakennukset vesirajasta

19.11.2009 18:00

Etelä-Savon ympäristökeskus on määritellyt alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet yhteensä 138 Etelä-Savon järvelle tai vesistönosalle. Suosituksilla pyritään ohjaamaan rakentamista pois tulvavaara-alueilta.

Suosituksissa alimmista rakentamiskorkeuksista on huomioitu myös ilmastonmuutoksen vaikutus. Laskelmien mukaan Saimaan korkeimmat vedenkorkeudet tulevat jatkossa esiintymään keväällä, ja nykytilanteeseen nähden tulvat kasvavat selvästi: 50 vuoden kuluttua tulva ulottuu Saimaalla noin puoli metriä korkeammalle kuin nykyisiin.

Ilmastonmuutos vaikuttaa eniten Saimaalla, muissa Etelä-Savon järvissä vaikutukset tulvakorkeuksiin jäänevät melko vähäisiksi.

Suositukset koskevat ranta-alueille rakennettavia asuinrakennuksia, ja ne on tarkoitettu kuntien kaavoitus- ja rakennusviranomaisten sekä kaavoittajien käyttöön. Suosituksilla halutaan helpottaa tulvavaaran huomioon ottamista rakennuslupien myöntämisen ja rantojen kaavoituksen yhteydessä.

Julkaisuun on koottu yhteen aiemmin 2000-luvun aikana määritetyt suositukset, jotka on päivitetty sekä tänä vuonna määritetyt uudet suositukset. Julkaisussa on myös esitetty periaatteet alimman rakentamiskorkeuden määrittämiseksi.

Noudattamalla suosituksia rakennuksille aiheutuisi vahinkoa vain keskimäärin kerran 100-200 vuodessa tai harvemmin esiintyvällä tulvalla.

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan tulvavaara-alueille ei tule rakentaa. Myös maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää tulvavaaran huomioimista rakennuspaikan sopivuutta ratkaistaessa. Kuntien viranomaisten on rakennuslupien myöntämisen ja kaavoituksen yhteydessä harkittava rakennuspaikan soveliaisuus ja muun muassa otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan vaaraa.

Haukivesi on Suur-Saimaan tasossa, ja sen rannoilla suositeltava alin rakentamiskorkeus on 78 metriä merenpinnasta. Haukivesi yltää muun muassa Rantasalmen, Heinäveden ja Joroisten alueille.

Heinävedellä alin suositeltava rakentamiskorkeus vaihtelee Ruokovesi-Koivuselän 78,60 metristä Juojärven 101,80 ja Suurijärven 113,90 metriin. Kermajärvellä suositeltava taso on 81,60.

Joroisissa Paron ja Sysmän turvallinen rakentamistaso on 89,40, säännöstellyllä Maavedellä 100 ja Virmasjärvellä 121,30.

Pieksämäen Jäppilässä Syvänsin rannalla suositellaan vähintään 103,50 metrin tasoa ja Sorsavedellä 99,00. Iso-Rummukalla taso on 108,20.

Rantasalmella suositus vaihtelee Tuusjärven 88,80 metristä Säyneen 101,90 metriin. Alasenjärvelle suositellaan 98,90 ja Kolkonjärvelle 99,10 metriä. WL