Hintojen lasku ei näy, mutta tavara tulee ajallaan

26.3.2009 6:00 (Päivitetty 26.3.2009 6:00)
Kuva: Marko Happo

Joni Hirvonen heittää Juuso Heikkiselle ylimäääräisen putkenpätkän.

Merja Turunen

- Ei ole hintojen laskusta iloa ollut, varkautelainen Jouko Pesonen tuumaa.

Pesosen perheen omakotityömaa uudella Taipaleen asuinalueella Varkaudessa alkaa olla loppusuoralla. Pohjatyöt aloitettiin syyskuussa, ja niiden päälle tuli elementtitalo.

Paketti piti tilata sen verran hyvissä ajoin, että hintojen laskusta ei vielä puhuttu mitään. Mitään muutosta Pesonen ei ole huomannut niissäkään tarvikkeissa, jotka ovat olleet hankintalistalla talven mittaan.

- Samoilla hinnoilla kuin aikaisemminkin, hän arvioi.

Rakentamisen hiljeneminen on näkynyt niin, että tavarantoimitusten kanssa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Nyt työmaalle odotellaan kalusteita, jotta pääsiäiseksi tähdätty muutto onnistuisi.

- On luvattu, että nekin tuleva ajoissa, Pesonen kertoo.

Myös ammattitaitoista työvoimaa Pesonen on löytänyt vaivattomasti. Itse hän oli talven ajan vuorotteluvapaalla ja mukana rakennustöissä. Pesonen on jo palannut leipätyöhönsä, ja viimeistelytöitä ovat tekemässä Joni Hirvonen ja Juuso Heikkinen. Hirvosella on tiedossa heti perään jo seuraavakin työmaa.

Heikkinen on paiskinut Pesosen työmaalla ammattikoulun rakennuspuolen harjoittelujakson täyteen. Paperit ovat tulossa kouraan keväällä, ja sen jälkeen edessä on työnhaku.

Rakennustarvikemyynti on ainakin Varkauden Carlsonilla käynyt alkuvuoden mukavasti, vaikka uudisrakentamiseen on rakennuslupien määrän perusteella odotettavissa hiljenemistä.

- Positiivisella mielellä ollaan, käteiskauppa näyttää ainakin tammi-helmikuussa yhä hyviä lukuja. Peruskorjauksia ja saneerauksia on käynnissä, sanoo myymälänjohtaja Arto Kainulainen. Tarjouspyyntöjäkin on tullut laskettavaksi. Monen uudisrakentamista suunnittelevan aikatauluun saattaa tosin vaikuttaa se, miten edellinen asunto menee kaupaksi.

- Tämä vuosi on vielä arvoituksellinen. Huhti-toukokuussa nähdään, mihin tämä kääntyy, Kainulainen sanoo.

Myös kaupassa on todettu teräksen ja puutavaran sekä rakennusvalujen hintojen lasku. Myös styroksien hinnat ehtivät laskea, mutta Kainulaisen mukaan nyt on taas paineita niiden nostamiseen.

Lue lisää rakentamisesta torstain Warkauden Lehden rakennusteemasta.