keskiviikko 22.11.2017
Silja, Selja

Portugalin voitto palautti uskon euroviisujen tulevaisuuteen

Hämmentynyt ja iloinen olo samalla kertaa.

Kakkossuosikkini (ykkönen oli Ranska, Italia kolmas) voitti. Ihanaa, Portugali, ihanaa!

 

Kun eilinen show alkoi, ajattelin vain yhtä asiaa: toivottavasti länsinaapurimme ei korjaa pottia. Se olisi ollut jo liikaa, kuppi olisi mennyt nurin. Ei siinä mitään, Svea-mamman musiikkiteollisuus elää ja voi hyvin, ja olkoon niin. Mutta se muovisuus ja sekunnintarkasti hiottu esitys lähinnä ärsytti. Sanatkin olivat kuin suoraan alakoululaisen englannintunnilla oppimia sanoja vain putkeen. Onneksi Eurooppa ei ostanut tällä kertaa sitä muovisuutta, pl. Suomen asiansotkijaraati, joka taas automaattisesti lahjoitti täydet 12 pistettä Ruotsille. Kuuntelikohan ne sitä biisiä edes? Kunhan nyt vanhasta tottumuksesta antoivat sliipatulle muovisuudelle 12, koska niin on aina ennenkin tehty? Muka musiikin ammattilaisia nämä asiantuntijat, hohhoijaa…

Sinänsä huvittavaa, että nämä ns. asiantuntijaraadit otettiin aikanaan käyttöön, jotta näitä naapuriäänestyksiä pystyttäisiin karsimaan  eikä esim. Azerbaidjan lahjoittaisi automaattisesti emo-Venäjälle 12 pistettä tai Kreikka Kyprokselle ja päinvastoin. Eipä näyttänyt auttavan. Kreikka ja Kypros lahjoittelivat taas iloisesti toisilleen täydet pisteet, ja meidän asiantuntijaraatimme yhtä iloisena Ruotsille… Argh, voisin jatkaa, mutta olkoon.

 

Mutta ilta oli Portugalin – täydellisesti, ja niin sen kuuluikin mennä!

Meidän kisakatsomomme lehdistökeskuksessa riemuitsi yhtä paljon Salvador Sobralin voitosta kuin portugalilaiset itse. Oli ja on edelleen niin helppo tuntea, mitä portugalilaiset tuntevat tällä hetkellä. Me odotimme 45 tuskastuttavan pitkää vuotta voittoa, ja kun Lordi sen viimein toi 2006, repesi riemu täysin.

Portugali on kulkenut yhtä kivikkoisen tien viisuhistoriassa kuin Suomikin, ellei jopa kivikkoisemman. Sen paras sijoitus ennen eilisiltaista voittoa on kuudes sija, vuodelta 1996 Oslon kisoista. Maa ei ole kertaakaan yltänyt top5:een ennen tätä, ja Portugali on ollut lähes yhtä päähänpotkittu ja väärinymmärretty kuin Suomikin. Vuonna 1964 mukaan tullut Portugali odotti vielä kauemmin kuin me ensimmäistä viisuvoittoaan, peräti 53 vuotta!

Juhlikaa, portugalilaiset, ja ottakaa ilo irti tästä! Olette todella ansainneet sen!!! Onnittelut!

 

Portugalin voitto palautti uskon euroviisuihin, ennen kaikkea siihen, että paljasta pintaa, värikkäitä show-numeroita ym. ei välttämättä tarvita voittamiseen. Joskus Tami Tammisen jääkiekosta tuttu sanonta ”Keep it simple” riittää.

 

Kiova vaikenee tällä erää. Ensi vuonna odottavat uudet seikkailut Portugalissa. 😉

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *