Vanhuspalvelulaki tulee - oletko valmis?

Ikäisekseen pirteä Möttösen mummo täytti sata vuotta. Paikallislehden toimittaja saapui syntymäpäivähaastattelua tekemään. "No sanokaapas mummo, miltä osin olisitte elänyt toisin, jos olisitte tiennyt, että elätte näin vanhaksi?" "Olisin elänyt terveellisemmin", kuului hetkeäkään empimätön vastaus.

Valitettavasti kaikki eivät pysy terveinä, vaikka eläisivätkin terveellisesti. Elämä kun tuppaa menemään niin, että vanhuus tuo raihnaisuuden. Ja meistä tulee yhä vanhempia. Yli 75-vuotiaita on nyt noin 420 000. Vuonna 2030 heitä on jo 750 000. Vaikka yhä useampi vanhus säilyy toimintakykyisenä, kasvaa vääjäämättömästi myös hoivaa ja hoitoa tarvitsevien määrä. Samanaikaisesti vähenee merkittävästi niiden lukumäärä, joiden pitäisi pystyä sitä hoivaa ja hoitoa työkseen tarjoamaan.

Tietoisuus tästä kehityksestä iskostuu tajuntaamme yhä useammin omien henkilökohtaisten kokemustemme kautta. Vanhempamme eivät enää tulekaan yksin toimeen kotonaan. Tarvitaan apua kotiin tai paikka hoivaa ja hoitoa tarjoavasta laitoksesta.

Näistä kunnallisista tai yksityisistä hoitokodeista ja -laitoksista on viime vuosina tullut todellisia kauhutarinoiden syntymäkoteja. Kuvaukset siitä, kuinka liian vähäiseksi mitoitettu henkilökunta riistää vanhuksen kaiken arvokkuuden makuuttamalla tätä likaisissa vaipoissa yöstä toiseen, tuntuvat olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Valitettavasti aivan liian usein löytyy myös kiistatonta viranomaisnäyttöä siitä, etteivät tarinat ole tuulesta temmattuja.

Edellä sanotun perusteella on ymmärrettävää, että vanhustenhuolto(kin) on politisoitunut. Turhautuneet omaiset ottavat poliitikkoihin yhteyttä, saadakseen parannusta läheistensä hoitoon ja vielä tuhraantuneemmat vaativat heitä vastuuseen lähes kaikista vanhustenhuollon epäkohdista ja joka tapauksessa ainakin liian vähäisestä henkilökunnan määrästä.

Mutta politiikka toimii toiseenkin suuntaan. Jotkut poliitikot ovat oivaltaneet, että kas: vanhukset ja heidän omaisensa; siinäpä laaja ja altis äänestäjäpotentiaali! Vanhusten ja omaisten hätäännystä ymmärtäviä ja siitä tarpeen mukaan huolestuneita tai lohduttavia sanoja puhuvia poliitikkoja on alkanut esiintyä kuin suppilovahveroita loppusyksyisessä sienimetsässä. Käytännön tekoja vain on toistaiseksi esiintynyt merkittävästi vähemmän kuin puheita.

Tämän poliitikkojen vanhusinnostuksen kirkkain helmi on toistaiseksi ollut vanhuspalvelulaki. Viime eduskuntavaalien alla lähes jokainen itseään kunnioittava kansanedustajaehdokas vaati vanhuspalvelulain säätämistä niin ponnekkaasti, että tavan tallaajasta rupesi tuntumaan ikään kuin kaikki vanhustenhuollon ongelmat ratkeaisivat heti, kun semmoisen lain vain saisimme.

Mutta on jotain oikeasti tapahtunutkin. Vanhuspalvelulain valmistelu käynnistyi jo viime vaalikaudella ja lakiluonnos lähti lausunnoille jo ennen vaaleja. Hallitusneuvotteluissa sovimme, että lain valmistelua jatketaan valmiin lakiluonnoksen pohjalta ja että laki tulee voimaan 2013.

Hallitusohjelma sanoo asiasta seuraavaa: "Turvataan lailla iäkkäiden henkilöiden oikeus laadukkaaseen ja tarpeen mukaiseen hoivaan. Iäkkäälle henkilölle säädetään oikeus palvelusuunnitelmassa määriteltyyn hoivaan ja kuntoutukseen."

Tämä tarkoittaa, että jokaiselle yli 80-vuotiaalle ja myös nuoremmille, joiden tarve vaatii, on kunnan seitsemän päivän kuluessa esitetystä pyynnöstä järjestettävä palvelujen tarpeen kartoitus. Kartoituksen tulosten pohjalta on laadittava palvelu- ja hoitosuunnitelma, jossa määritetään palvelutarpeet ja miten niihin vastataan. Ikäihmiselle syntyy näin oikeus niihin palveluihin, jotka suunnitelmaan on kirjattu, joten kunnan on ne järjestettävä.

Jokaiselle, jolle palvelusuunnitelma on tehty, kunnan on nimettävä vastuuhenkilö, joka huolehtii, että se myös tehdään, mikä on luvattu. Kunnan järjestämistä palveluista voidaan periä asiakasmaksu, mutta hallitusohjelmassa sovitun mukaisesti asiakasmaksulakia tarkistetaan niin, etteivät maksut muodostu kohtuuttomiksi.

Kunnilla on tähänkin saakka ollut velvollisuus järjestää vanhuspalvelut, joten niille syntyy uusia velvoitteita lähinnä vastuuhenkilöistä ja suunnitelmien laadinnasta. Valtio tukee kuntia näiltä osin ensi vuonna 73 miljoonalla ja koko vaalikaudella yhteensä 165 miljoonalla. Niille kunnille, joiden vanhustenhuolto on jo nyt asiallisella tasolla, laista syntyy säästöjä. Huonosti asiansa hoitaneiden kuntien menot voivat lisääntyä, mutta olennaista on, että kaikkien tarpeessa olevien vanhusten hoiva lain myötä paranee.

Pelkkä laki ei kuitenkaan tuo autuutta maanpäälliseen vanhustenhoitoon. Hoivan ja hoidon paranemisen edellytys on, että myös kunnat hoitavat vastuunsa. Vaikka lakiin kirjoitettaisiin minkälaiset oikeudet ja henkilöstömitoitukset tahansa, ei niistä suurta iloa koidu, elleivät kunnat osoita riittävästi henkilöstöä ja muita voimavaroja vanhustenhuoltoon. Se, käykö jatkossa näin, ratkaistaan ensi syksyn kuntavaaleissa

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kuopiolainen kansanedustaja.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious