| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Säätytalo - ollako vai eikö olla?
Kansa puhui vaaleissa ja tuli jytky. Sen myötä tulimme tilanteeseen, joka Suomessa on viimeksi ollut 66 vuotta sitten. Kansan tahdosta syntyi todellinen mahdollisuus poliittiseen muutokseen.
Viimeiset 25 vuotta demokratia on toiminut niin, että vaalien alla annetuista lupauksista ja vaalituloksesta riippumatta entinen meno on jatkunut. Vaalien jälkeen hallituksessa olleista huonommin menestynyt iso puolue on siirtynyt oppositioon arvostelemaan uutta hallitusta politiikasta, jota se itse neljä vuotta toteutti. Oppositiossa ollut suuri puolue taas on tullut hallitukseen toteuttamaan politiikkaa, jota haukkumalla se voitti vaalit.
Tätä menoa ihmiset eivät enää sietäneet. Suurten puolueiden petettyjen lupausten aiheuttama turhautuminen johti ihmiset protestoimaan ja äänestämään perussuomalaisia. Soinin agitaatioretoriikka on vaikuttavaa, mutta perussuomalaisten menestyksen paneminen sen piikkiin on liian helppo selitys.
Tosiasiassa Suomeen on taas kerran synnytetty uusi "unohdettu kansa". Liian kauan on pidetty tyhjää maljaa janoisten huulilla uskoen, että kansan poliittinen muisti on vain kolmen kuukauden mittainen. Sen kuvitelman kansa osoitti vääräksi vaaliuurnilla.
Sitten tuli vaalilupausten toteuttamisen aika ja katso: Timo Soini päätti, että on helpompi olla oppositiossa arvostelemassa kuin hallituksessa kantamassa vastuuta. Jos hän todella halusi vaikuttaa, niin ratkaisu on käsittämätön.
Minulla ei ole mandaattia arvostella perussuomalaisten päätöksiä; se kuuluu heille itselleen. Se on kuitenkin sanottava, että sen kahdeksan vuoden aikana, jonka minä ja Timo Soini olemme eduskunnassa olleet, perussuomalaiset eivät ole tehneet ensimmäistäkään muutosesitystä hallitusten sosiaalipoliittisiin lakiesityksiin. Toki he useimmiten ovat äänestäneet minun muutosesitysteni puolesta.
Jytkyn jälkeen olisin kyllä odottanut, että he olisivat menneet hallitukseen tekemään niitä lakiesityksiä, joilla kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa olisi voitu parantaa. Oppositiossa se ei onnistu, ei edes noin isolla porukalla.
Soinin päätöksellä on jo ollut monia seurauksia. Yksi niistä on se, että tätä luettaessa istun Säätytalolla hallitusneuvottelujen hyvinvointiryhmässä vasemmistoliiton pääneuvottelijana. Minun, kuten kaikkien muidenkin neuvottelijoidemme yksiselitteinen lähtökohta on, että osallistumme vain sellaiseen hallitukseen, jonka keskeisenä tavoitteena on yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen.
Se edellyttää, että perusturvaa parannetaan ja tulo- ja terveyserojen kavennetaan. Se tarkoittaa, että lapsilisää maksetaan kaikkein köyhimmillekin lapsille ja että työmarkkinatukea korotetaan ja puolison tulot eivät enää jatkossa sitä vähennä.
Me sitoudumme vain sellaiseen sopimukseen, jolla turvataan julkisen talouden kestävyys niin, että toimeentulon turvaa ja julkisia palveluja parannetaan eikä leikata. Toki pidämme itsestään selvänä, että julkisten menojen ja tulojen on pitkällä tähtäyksellä oltava tasapainossa ja velkaantumisen hallinnassa. Se ei voi kuitenkaan tapahtua heikompiosaisten kustannuksella yhteiskunnallista epätasa-arvoa lisäämällä, kuten niin usein aiemmin on tapana ollut.
Meidän on ensiksi määriteltävä, mikä on julkisten menojen tärkeysjärjestys ja mitä niistä pidämme välttämättöminä. Vasta sen jälkeen voidaan kestävästi ryhtyä arvioimaan, miten niiden mahdollisesti synnyttämää budjettialijäämää voidaan rahoittaa niin, ettei yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen vaarannu. Tämä tehtävä on välttämättä palautettava eduskunnalle valtiovaranministeriön budjettivirkamiehiltä.
Lähdemme siitä, että kunnat jatkossakin järjestävät julkiset palvelut ja tuottavat erityisesti peruspalveluista keskeisen osan itse. Julkiset palvelut on rahoitettava verovaroin. Siksi peruspalveluiden on oltava tulevaisuudessakin maksuttomia. Tästä johtuu, että kuntien talouteen kohdistuvat leikkaukset on torjuttava ja kuntien voimavaroja päinvastoin lisättävä.
Näihin asioihin uuden hallituksen on sitouduttava. Se on ehto vasemmiston mukaantulolle hallitukseen. Asia on nimittäin niin, ettei kysymys ole pelkästään Kataisen, Urpilaisen tai Arhinmäen uskottavuudesta. Kysymys on koko suomalaisen poliittisen järjestelmän uskottavuudesta.
Äänestäjät äänestivät näissä vaaleissa muutoksen puolesta. He äänestivät paremman ja oikeudenmukaisemman Suomen puolesta. Kaikkien annettujen lupausten jälkeen, suuren jytkyn jälkeen, ei kenelläkään ja kaikkein vähiten minulla ja vasemmistolla ole varaa nostaa kansan huulille tyhjää maljaa. Me olemme Säätytalolla täyttämässä sitä maljaa.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kuopiolainen kansanedustaja.
|
|
