Periksi ei saa antaa

Itsenäisyyspäivän jälkeisessäkin arjessa on syytä muistaa, että Suomi selviytyi sodista yhtenäisen kansan ja vahvan puolustustahdon avulla. Talvisodan 105 päivän ihme oli kansallisessa eheytymisessä. Vuonna 1937 muodostettiin hallitus, jossa presidentti Kallion taakse ryhmittyneet maalaisliitto ja sosialidemokraatit vauhdittivat sosiaalista kehitystyötä.

Tanner ja Paasikivi neuvottelivat 1939 Moskovassa mutta eivät taipuneet. Nyt tiedämme, että Stalin olisi joka tapauksessa hyökännyt Suomeen. Yhtenäisyyttä kasvattanut sisäpolitiikka esti Viron tielle joutumisen.

Jatkosodan aikana presidentti Ryti taas varmisti kesän 1944 torjuntataistelut henkilökohtaisella sitoumuksellaan jatkaa sotaa Saksan kanssa. Presidentti oli myös ratkaiseva toimija, joka varmisti Suomelle ulospääsyn Saksasta ja tien erillisrauhaan Mannerheimin johdolla.

Presidentti Paasikiven tuella vuonna 1948 Fagerholmin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus esti kommunistien ja Neuvostoliiton soluttautumisen maan turvallisuusrakenteisiin. Paasikiven ja Kekkosen työllä luotiin luottamus ja yhteistyö itäisen naapurin kanssa. Vahvaa kansallista linjaa "itsenäinen kansa ja yhteistyön maailma" ovat jatkaneet presidentit Koivisto, Ahtisaari ja Halonen presidenttikaudellaan.

Presidentti on lisäarvo Suomen turvallisuuspoliittisessa ja kansallisen eheyden ja toimintakyvyn kokonaisuudessa. Tässä suhteessa ei pidä leikkiä puoluepoliittisilla suhdanteilla. 1970-luvulla Veikko Vennamo Ehrnroothin ja kumppanien kanssa ajoi kaiken vallan riisumista presidentiltä pois. Se oli 'Kekkoslovakiaan" liittyvä tietty kannanotto.

Totuus on, että demokratian voitto oli Suomen pelastus. Suomi katkeran sisällissodan ja sodan jälkeisten vaaran vuosien arvista huolimatta pystyi kokoamaan ihmiset kansanvaltaiseen, paikallisen ja valtiollisen demokratian toteuttamiseen. Se on vahva viesti siitä, että yhdessä sisuuntumalla me voitamme kaikki haasteet myös tulevaisuudessa.

Presidentin ja valtioneuvoston, ylimpien valtioelinten yhteistyöllä Suomi on selviytynyt itsenäisyyden jälkeiset vaikeat ajat: 1930-luvun äärioikeiston voimakkaat edustuksellisen demokratian murentamisajat, sodan vaikeat vuodet ja 1940-luvun kommunistisen vaaran vuodet. Näissä uhkatilanteissa sosialidemokraattinen liike seisoi vahvasti kansanvallan takana.

Presidentti tuo niin merkittävää lisäarvoa turvallisuuden, jatkuvuuden ja vakauden osalta parlamentaarisessa järjestelmässämme, että sitä ei pitäisi kokea rasitteena.

Presidentti Halosen merkittävästä panoksesta käy esimerkkinä, että viime vaalikaudella Venäjä-politiikassa presidenttitie on oli aika ajoin ainut tie, jolla mm. puutulliasiat ja muut kansallisesti tärkeät asiat ovat olleet kunnolla keskustelupöydässä.

Eurooppa-seminaarissa 7.12.2011 Paavo Lipponen kritisoi osuvasti Saksan ja Ranskan roolia "Kun tandem vaatii kuukausittaisia huippukokouksia, aikooko se noudattaa samaa menettelytapaa: edellisenä päivänä kaksikko kertoo, mitä muut saavat päättää?" Kuten Lipponen totesi "EU:lla ei ole tulevaisuutta, jos päätöksiä ei ankkuroida jäsenmaiden parlamentteihin".

Tällä viikolla eduskuntaa pyrittiin saattamaan asian käsittelyssä seinää vasten. Saksan ja Ranskan ehdottamista perussopimuksen muuttamismalleista pyydettiin perustuslakivaliokunnan lausunto. SDP halusi, että asiaa sen valtiontaloudellisen merkityksen ja Suomen kansallisen selviytymisen takia arvioidaan myös valtiovarainvaliokunnassa, jonka tulee antaa asiasta lausunto myös suurelle valiokunnalle.

Valtiovarainvaliokunta kuitenkin muiden hallituspuolueiden ja mielenkiintoisesti erityisesti Keskustan ja Perussuomalaisten tuella oli sitä mieltä, että valiokunta ei ota asiaan kantaa. Huolimatta esillä olevien ratkaisuiden historiallisen suuresta valtiontaloudellisesta merkityksestä heille riitti, että asiaan ottaa kantaa suuri valiokunta.

Kaikessa euromaiden tukemista koskevassa päätöksenteossa on hallituksen kiinnitettävä huomiota Suomen valtiotalouden rajallisiin mahdollisuuksiin tukea muita maita ja ylläpitää kasvua ja hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Hallitusohjelmasta ja myös valtionvarainvaliokunnan osalta aikaisemmin tehdyistä peruslinjauksista kiinnipitäminen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen työn kannalta oli sosialidemokraateille välttämätöntä.

Tämän vuoksi esitin valtiovarainvaliokunnassa, että yksimielisyysvaatimuksesta EU:n päätöksenteossa on pidettävä eduskunnan budjettivallan kannalta kiinni ja edelleen, että valtiovarainvaliokunnan kannan mukaan velkojen yhteisvastuuseen ei saa mennä valtiontalouden kestävyyden ja suomalaisten veronmaksajien edun vuoksi.

Edelleen kasinokapitalismin, pankkien ja sijoittajien, on osallistuttava kriisinhoitoon sijoittajavastuun edellyttämällä tavalla. Näitä SDP:n esittämiä keskeisiä peruslinjauksia ei oltu valmiita hyväksymään vaan enemmistö äänestämällä merkitsi pöytäkirjaan vain valiokunnan yhtyvän hallituksen kantaan.

Selvästi EU:n konservatiivijohtajien, Merkelin ja Sarkozyn, vapaita markkinavoimia ja sijoittajia 'hyysäävällä' linjalla on ymmärtäjiä Suomen porvarien piirissä. Natoakaan ei ole unohdettu. Tässä kansallisesti vaikeassa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa on onneksi Paavo Lipposen kaltainen talous- ja turvallisuusasiat hallitseva voimavara.

SDP edellyttää hallituksen tukevan valtiovarainministeri Urpilaista ja valittua kansallisen edun ja selviytymisen linjaa. Nyt ei pidä antaa periksi. On oltava periaatteita, joista pidetään kiinni vaikka jäätäisiin yksin.

Kirjoittaja on varkautelainen kansanedustaja (sd.).

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious