Parempaa perusturvaa suoraan Säätytalolta

23.6.2011 10:06 Erkki Virtanen

Olen kirjoittanut tähän lehteen yli kahdeksan vuotta. Juttujen määrä alkaa lähennellä sataa. Tekeleistäni pitempään kiinnostunut lukija on voinut havaita, että yksi aihepiiri on ollut ylitse muiden: ihmisten välinen eriarvoisuus ja sen vähentäminen. Sama teema on ollut keskeisenä myös omassa eduskuntatyössäni.

Puolueeni tärkein tavoite on aina ollut parantaa köyhien, työttömien, syrjäytettyjen ja muiden vähempiosaisten elinehtoja. Itse olen toiminut sen tavoitteen puolesta koko eduskuntaurani ajan oppositioedustajana. Siitä johtuu, että vaikka kamppailuni on omasta mielestäni ollut tinkimätöntä ja periksiantamatonta, eivät tulokset ole olleet kovin mairittelevia. Oppositiossa voit puhua mielin määrin ja esittää tiukkoja vaatimuksia, mutta päätöksenteossa olet täysin hallituksen armeliaisuuden varassa.

Niinpä minäkin pidin satamäärin puheita ja tein kymmeniä vastalauseita paremman perusturvan puolesta. Vaadin toimeentulotukea ja työmarkkinatukea korotettavaksi, asumistukea parannettavaksi, erilaisia etuuksien tarveharkintoja ja leikkureja poistettavaksi. Aivan turhaan; hallitus ja hallituspuolueet eivät korvaansa lotkauttaneet, vaikka yksittäiset edustajat käytävä- ja kuppilapuheissa olivatkin kanssani yleensä samaa mieltä.

Sitten tulivat vaalit, jytky ja jytkyn tussahdus oppositioon. Niinpä kutsu hallitusohjelmaneuvotteluihin kävi myös omalle puolueelleni. Itselleni avautui paikka Säätytalolla hyvinvointiryhmässä, oman puolueeni pääneuvottelijana. Oli itsestään selvää, että asetimme keskeisiksi tavoitteiksemme perusturvan parantamisen ja julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamisen ja parantamisen.

13 + 4 päivää Säätytalolla tuottivat lopputuloksen, johon en olisi voinut heti vaalien jälkeen uskoa. Me onnistuimme neuvottelemaan hallitusohjelmaan kirjaukset, jotka parantavat kaikkein köyhimpien toimeentuloturvaa enemmän kuin yksikään hallitusohjelma sitten vuoden 1970.

Ankaran väännön jälkeen saimme perusturvan parantamiseen rahaa yhteensä 320 miljoonaa euroa. Kun erilaisia tukia saavia pienituloisia on Suomessa noin 320 000, merkitsee ratkaisu, että jokainen heistä saa 1000 euroa vuodessa lisää rahaa.

Vielä ankaramman väännön tuloksena jaoimme tuon 320 miljoonaa niin, että työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan tulee 100 euron korotus kuukaudessa 1.1.2012 alkaen. Samalla myös ansiopäiväraha nousee.

Paransimme myös asumistukea 48 miljoonalla. Sillä rahalla alennetaan omavastuita 8 prosenttia, nostetaan hyväksyttäviä enimmäisvuokria 50 eurolla ja turvataan se, ettei työmarkkinatuen korotus alenna sitä saavilta asumistukea.

Toimeentulotuessa yksinäisen henkilön perusosaa korotetaan 25 ?/kk. Tämän seurauksena myös lasten perusosat nousevat. Niinpä esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe saa lisää 73?/kk. Yksinhuoltajat saavat 10 euron lisäkorotuksen, jolloin yksinhuoltajan ja kahden lapsen perhe saa lisää 65 ?/kk. Nämä lapsien perusosien korotukset kompensoivat merkittävästi sitä, että lapsilisien etuoikeuttaminen jäi kahden vuoden päästä tehtävään hallituksen välitarkistukseen.

Tämän lisäksi pienituloisimpien verotusta kevennetään merkittävästi, aravavuokria alennetaan, terveydenhuollon maksukatot yhdistetään ja säädetään vanhuspalvelulaki sekä monia muita merkittävästi palveluja parantavia lakeja.

Ratkaisua on arvosteltu siitä, että se antaa toimeentulotukea saaville vain 25 euroa, kun työmarkkinatukilaiset saavat 100 euroa. Miksi näin meneteltiin?

Siksi, että köyhyystutkijoiden mielestä työmarkkinatuen nosto on paras tapa poistaa köyhyyttä. Tuen pienuus pudottaa ihmiset toimeentulotuelle ja pahimmillaan pysyvään tuloloukkuun.

Uusi hallitus korottaa merkittävästi työmarkkinatukea ja asumistukea. Näin uudet tuen saajat eivät joudu toimeentulotuelle ja moni pääsee sieltä pois.

Samalla he vapautuvat jatkuvasta ja nöyryyttävästä tulojen ja menojen pikkutarkasta selvittämisestä. Ja ennen kaikkea: he saavat mahdollisuuden säilyttää lisätulonsa. Toimeentulotuesta kaikki tulot leikkaantuvat täysimääräisesti.

Mitä sitten jäi saavuttamatta? Olisimme halunneet korottaa toimeentulotuen perusosaa vähintään 40 eurolla. Samoin olisimme poistaneet työmarkkinatuesta puolison tulojen tarveharkinnan, mutta saimme vain kirjauksen asian ratkaisemisesta kahden vuoden kuluttua. Kun lisäksi jouduimme luopumaan minimisairausvakuutus- ja vanhempainrahojen korotuksesta, jäi tehtävää uuteen hallitukseen aivan riittävästi.

Kahdeksan vuotta oppositiossa yritin ajaa näitä itselleni kaikkein tärkeimpiä asioita eteenpäin. Turhaan. Nyt neljässä viikossa Säätytalolla olin mukana toteuttamassa niistä valtaosan. Olen iloinen ja onnellinenkin, mutta vielä iloisempi olen niiden ihmisten puolesta, joita nyt monien vuosien turhien lupausten jälkeen pystymme aivan oikeasti ja konkreettisesti auttamaan. Me onnistuimme täyttämään tyhjää maljaa janoisten huulilla.

Hyvää juhannusta teille kaikille!