| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Melkoisen kovaa leikkiä!
SMP:n legendaarinen puoluesihteeri Eino Poutiainen julkaisi 1970-luvun alussa muistelmateoksensa, jonka nimi oli Melkoisen kovaa leikkiä.
Tuohon kirjan otsikkoon voin täysin yhtyä kertoessani ensivaikutelmistani uutena kansanedustajana. Tositoimiin ei eduskunta vielä päässyt hallituksen synnyttyä vasta juhannuksen jälkeen, mutta jonkinlaista esimakua tulevasta toki on jo saatu kuivaharjoittelukaudellakin.
En osaisi vastata, jos minulta kysyttäisiin, onko eduskunnassa Suomen kansan parhaimmisto. Tuskin, mutta kyllä eduskunnan kokoonpano varsin hyvin peilaa Suomen kansaa.
Kansanedustajista löytyy ihmisiä joka lähtöön: On rutinoituneita, vuosikymmeniä eduskunnassa istuneita ammattipoliitikkoja, nuorukaisia, joiden työura on varsin ohut. Löytyy myös pitkän työuran muualla yhteiskunnassa tehneitä, julkkiksia, paluumuuttajia, kokeneita kuntapoliitikkoja jne.
Kokonaisuutena voinee sanoa Pekka Vennamon tapaan, että kansanedustajat ovat keskimääräistä mukavampaa väkeä. Ainakin sosiaalisuus meitä edustajia yhdistää toisiimme. Tuskin ehdokkaalle paljon ropisee ääniä, jos vaalien alla kovin haistattelee tai töksäyttelee äänestäjille vaalikentillä.
Äänestäjät myös aistivat epäaitouden. Lipeväkielinen mielistelijä ei saavuta luottamusta, ja tuskin sellainen olisi kovinkaan passeli kansaa edustamaan.
Ja upea asia on, että eduskuntavaalit järjestetään neljän vuoden välein. Äänestäjillä on oikeus vaihtaa edustajansa ja puolueet, joiden toimintaan ei olla tyytyväisiä. Ja edustajalle ei pääse muodostumaan korvaamattomuuden tunnetta kun luottamus on hankittava vähintään neljän vuoden välein uudelleen.
Demokratia on paitsi upea asia, myös korkea arvo, josta on pidettävä kiinni. Vaikka en edustajana olisikaan jonkun toisen edustajan kanssa samaa mieltä, niin haluan viimeiseen asti puolustaa tämän oikeutta lausua mielipiteensä. Sanomisen vapaus ja demokratia näet kulkevat käsi kädessä.
Viime kevään jytky-vaalit olivat historialliset ja poikkeukselliset. Vertailukohtana voitaneen pitää vuoden 1907 punaisen viivan vaaleja sekä ensimmäisiä sodanjälkeisiä vaaleja 1945.
Politiikka on palannut politiikkaan ja politiikka kiinnostaa taas. Ilman omakehua voidaan sanoa: Kiitos Perussuomalaisten! Puolueemme on uudentyyppinen, itseohjautuva kansanliike, jossa arvostetaan tervettä järkeä sekä luotetaan ihmisten omatoimisuuteen ja vilpittömyyteen.
Toki uudella puolueella on kasvukipunsa, mutta suunta on selvä. Rehellisyyttä kunnioittava ja vaalilupauksensa pitävä puolue menestyy. Puolue voi menestyä vain omalla suunnitelmalla, muutoin on osa toisten suunnitelmaa. Se, minkä mahdollisesti menetämme poliittisen kokemuksen vähyytenä voitamme sillä, että toiminnassamme on hyvin erilaisia ja asiaamme uskovia ihmisiä.
Puolitoista vuotta sitten puhuessamme Kreikan kriisiin liittyen apupaketin hylkäämisestä meille naurettiin ja väitettiin, ettemme saisi kannatusta moisia asioita esillä pitämällä. Vaalien edellä väitettiin, ettei Kreikka tule joutumaan velkasaneeraukseen. Ja tuolloinkaan ei Timo Soinin puheita haluttu ottaa vakavasti.
Nyt jokainen tietää missä mennään: Ihan pelottaa kuullessaan sanat Italia ja Espanja muussa yhteydessä kuin jalkapallosta puhuttaessa.
Nyt sitä sitten kaikki ovat kääntämässä takkiaan, se on myöhäistä siinä vaiheessa, kun löysät on housuissa. Kokonaisuutena uskon vaalikaudesta muodostuvan mielenkiintoisen. Kenenkään ei ole syytä unohtaa lupauksiaan, vaan taisteltava hihat heiluen.
Kirjoittaja on kuopiolainen kansanedustaja (ps.).
|
|
