Maa- ja metsätaloussektoreille kylmää kyytiä

19.11.2011 6:00 Katri Komi

Hallituksen maa- ja metsätalouteen vuosille 2012-2015 suunnittelemat leikkaukset ovat täydellisessä ristiriidassa sinipunahallituksen ohjelman kanssa. Valtiontalouden menokehysehdotus vaarantaa sekä suomalaisen ruuan tuotannon kannattavuuden, kansallisen metsäohjelman toteutumisen että sitoumukset uusiutuvan energian lisäämiseen.

Hallitusohjelmassa luvataan, että eduskunnan hyväksymä Suomen kansallinen ruokastrategia toteutetaan. Tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen elintarviketalouden arvo vuoteen 2030 mennessä.

Hallitus haluaa nyt kuitenkin heikentää kotimaisen ruoantuotannon edellytyksiä leikkaamalla maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta 110 miljoonaa euroa eduskunnan yksimielisestä linjauksesta huolimatta.

Ristiriitaa on myös hallituksen tavoitteessa uusiutuvan energian osuuden nostamisessa 38 prosenttiin ja energiatuotannon monipuolistamisessa. Ministerien mukaan tavoitteesta pidetään kiinni. Kuitenkin he ehdottavat uusiutuvan energian hyödyntämiseen käytettävien varojen leikkaamista 25 miljoonalla eurolla.

Maa- ja metsätalouden pääluokan menoleikkaukset on kirjattu hallitusohjelmaan toteutuvaksi vaalikauden aikana. Käytännössä leikkausten pitäisi toteutua täysimääräisesti vasta hallituskauden viimeisellä budjettivuodella. Nyt kuitenkin kehysesityksessä esitetään leikkausten kohdistamista maanviljelijöihin ja metsänomistajiin miltei täysimääräisinä jo vuonna 2012.

EU:n maatalouspolitiikan rahoituksen ja politiikan sisältö tulee muuttumaan vuodesta 2014 alkaen, mitä ei ole otettu huomioon kehysesityksessä. Maatalouden tukimäärärahojen alentaminen on erittäin lyhytnäköistä ja hallitusohjelmassa asetettujen tavoitteiden vastaista.

Hallitusohjelman ja kehysesityksen räikeästä ristiriidasta kertovat myös hallitusohjelman kirjaukset maatalouden ympäristövaikutusten pienentämisestä ja toisaalta kehysesityksessä mainittavat 9 miljoonan leikkaukset ympäristötukeen.

Kemeran rahoitus on turvattava kansantaloudellisen etummekin vuoksi. Olisi tarpeen, että tulevinakin vuosikymmeninä markkinoille tulevan raaka-ainetarjonnan määrä ja laatu on riittävä.

Hallitusohjelman tavoitteena on jatkaa kehyskaudella 2012-2015 metsiin perustuvien elinkeinojen kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamista kansallisen metsäohjelman mukaisesti. Kehysesityksessä kuitenkin valtion tukirahoitusta leikataan kevään 2011 kehyspäätökseen verrattuna 24 miljoonaa euroa vuodessa.

Luopumistuen ns. vuokrausvaihtoehdon lakkauttaminen on peruttava. Luopumistukijärjestelmän avulla turvataan ensisijaisesti maatalouselinkeinon jatkuminen sekä maatalouden rakenteen parantuminen ja sitä kautta kotimainen elintarviketuotanto.

Suuret leikkaukset tulevat kohdistumaan maaseudun elinkeinojen kehittämisen määrärahoihin. Siten vaarantuvat maaseutuelinkeinojen neuvonta- ja koulutustoiminta. Valtionapu pitää säilyttää tasolla, jolla turvataan tasokas neuvontatarjonta alueellisesti ja sisällöllisesti.

Energiaveron palautus on pidettävä mukana toimenpidepaletissa. Maanviljelijät tarvitsevat oman raamisopimuksen - maataloustupon.

Hallitus on sen sijaan kurittamassa maaseutua niin veronkorotusten, tukien leikkauksen kuin annettujen helpotusten poistamisen myötä. Se on kohtuutonta yhtä ihmisryhmää kohtaan.

Kirjoittaja on joroislainen kansanedustaja (kesk.).