Budjettiesitys tuo vihreää kasvua

31.8.2010 9:38 Jyrki Katainen

Tämän hallituskauden viimeinen budjettiriihi pidettiin viime viikolla. Yhteistyö uuden pääministerin, Mari Kiviniemen kanssa, on todella helppoa. Hän näkee Suomen haasteet ja ratkaisut niihin kanssani hyvin samalla tavalla.

Budjettiesitys luotsaa Suomea pois lamasta. Ennätyssuuri elvytys ei päästänyt työttömyyttä ryöpsähtämään viime laman tavoin, vaikka taloutemme tippui viime vuonna enemmän kuin yhtenäkään vuonna viime lamassa. Kiristämme budjettia nyt talouskasvun alkaessa. Maailmantalous on kuitenkin edelleen veitsenterällä. USA:n ja Kiinan talouskasvu määräävät koko maailman kehityksen suunnan. Tasapainoilemme siis Suomessakin velkaantumisen pysäyttämisen ja kasvun vauhdittamisen välillä.

Teemme silti paljon uudistuksia ympäristön ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden parantamiseksi. Vihreä verouudistus saa jatkoa kun liikennepolttoaineiden sekä muiden polttoaineiden verotus muutetaan ympäristöperusteiseksi. Jatkossa verotus perustuu kaikissa polttoaineissa energiasisältöön ja hiilidioksidipäästöihin. Liikennepolttoaineissa huomioidaan myös lähipäästöt.

Muutos keventää ympäristöystävällisten liikennepolttoaineiden verotusta. Tarkoitus on saada houkuteltua uusia investointeja kotimaisten, vähäpäästöisten polttoaineiden kehitykseen. Samalla tavalla tavoitteena on kannustaa käyttämään ympäristölle ystävällisiä polttoaineita. Haluamme kannustaa ihmisiä ja yrityksiä ympäristöystävälliseen toimintaan. Samalla saastuttajat maksavat jatkossa enemmän.

Ympäristöajattelu näkyy myös budjetin menolisäyksissä. Uusiutuvaan energiaan panostetaan yhteiskunnan tukea enemmän kuin koskaan. Uusiutuvan energian tuotantotukea suunnataan tuulivoimalla, biokaasulla, metsähakkeella sekä puupolttoaineella tuotetulle sähkölle. Hallitus tukee myös maalämpöpumppujen käyttöönottoa sekä pellettilämmitykseen siirtymistä sähkö- ja öljylämmitteisissä taloissa.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen on ollut hallituksen tärkeimpiä tavoitteita. Olemme halunneet pitää huolta kaikkein heikoimmista. Se tarkoittaa, että yhteiskunnan tukia ei ripotella paria euroa kaikille, vaan autetaan kaikkein eniten apua tarvitsevia kunnolla. Ensi vuonna toteutettava takuueläke on tällainen. Takuueläke nostaa erityisesti pienituloisten naisten eläketuloa, korkeimmillaan jopa noin 170 euroa kuukaudessa eläkeläispuolisoiden osalta.

Myös useiden perhe-etuuksien kansaneläkeindeksiin sitominen vahvistaa erityisesti lapsiperheiden asemaa. Jatkossa vuotuisten elinkustannusten kasvun mukaisesti tarkistetaan etuuksista esimerkiksi vähimmäismääräiset kuntoutusrahat, sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainraha. Myös lapsilisät, kotihoidontuki ja yksityisen hoidon tuki sidotaan indeksiin. Tämä oli Kokoomukselle kynnyskysymys ennen viime vaaleja. Tämän myötä kaikki Kokoomuksen kynnyskysymyksiksi asettamat vaalilupaukset on täytetty

Kirjoittaja on valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja.