| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Voimat kannattaa yhdistää
Selvitys Keski-Savon mallista eli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Heinäveden, Joroisten, Pieksämäen ja Varkauden alueella on valmis ja etenee kohti päätöksentekoa. Tavoitteena on, että näiden neljän kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut olisivat yhtä viimeistään vuoden 2013 alussa. Ne toimisivat ikään kuin Keski-Savo olisi yhtä kuntaa.
Dosentti Seppo Lehdon tekemä selvitys tuo esiin kaksi tärkeää tavoitetta, jotka ainakin paperilla näyttävät realistisilta saavuttaa. Ensinnäkin tarkoitus on turvata kaikille alueen asukkaille laadukkaat peruspalvelut ja myös perustason erikoissairaanhoito, pisteenä i:n päälle Kysin Varkaudessa järjestämät erikoislääkäripalvelut. Selvityksessä esitetyt palvelut ovat laajemmat kuin yhdessäkään kunnassa tällä hetkellä.
Vaakakupissa painavat kustannukset. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa pyörii karkeasti kaksi kolmasosaa kuntien vuosibudjeteista. Koulutoimen ohella kyse on kunnan tärkeimmistä lakisääteisistä palveluista. Niiden tuottamista varten kunnat ovat olemassa.
Keski-Savon kunnissa kuluu vuosittain noin 200 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen. Keski-Savon mallilla lasketaan koituvan vähintään kymmenen prosentin säästöt vuodessa nykytasoon nähden, ja se on jo paljon.
Väestön vanheneminen vaatii jatkuvasti enemmän tältä palvelualueelta. Samanaikaisesti maksajia on vähemmän. Kuntien palvelurakenneuudistusta ajavassa Paras-hankkeessa ohjataan kuntia yhdistämään voimansa tässä asiassa ja perustamaan sosiaali- ja terveyspiirejä. Väestöpohjaminiminä on 20 000 asukasta, minkä Varkaus täyttäisi yksinkin.
Kaukonäköistä ja erittäin perusteltua on siitäkin huolimatta yhdistää voimat muiden Keski-Savon kuntien kanssa. Heinävesi, Joroinen, Pieksämäki ja Varkaus ovat täysillä tässä mukana. Kaikkien kannalta on tärkeintä viedä malli hallitusti päätöksentekoon ja ryhtyä rakentamaan avoimin mielin uutta, kaikkien seudun asukkaiden parasta ja koko alueen menestystä tavoitellen.
|
|
