Varkauden alueen huoli perusteltua

27.12.2011 6:00

Ammattikorkeakoulu Savonian yhtymähallitus hyväksyi äänin 5-4 esityksen oppilaspaikkojen karsinnasta, joka tarkoittaa Varkauden yksikön osalta sitä, ettei Varkaudessa ole jatkossa nuorisoasteen koulutukseen sisäänottoa liiketaloudessa eikä tekniikassa. Savonian yhtymävaltuuston käsittelyyn esitys menee 4. tammikuuta. Sen jälkeen asiaan paneutuu opetusministeriö, joka lausunnossaan on toivonut Varkauden yksikön voimallista kehittämistä.

Savon Sanomien haastattelussa (21.12.) Savonian yhtymähallituksen puheenjohtaja Jaakko Kekoni oli erittäin tyytyväinen päätöksestä. Hänen ennakoi, että esitys menee läpi myös yhtymävaltuustossa, koska "perinteisesti kovin vääntö isoissa päätöksissä on ollut hallituksessa."

Varkaus ei totisesti jaa Kekonin huojennusta, vaan alueella kannetaan isoa huolta siitä, millaiseen tilanteeseen päätös ajaa alueen itäsuomalaisittain erittäin merkittävän teknologiateollisuuden keskittymän. Huoli on perusteltu: nykyisin teknologiateollisuus työllistää tuhatkunta ihmistä ja Savonian Varkauden yksikkö, ja tietenkin myös Savon ammatti- ja aikuisopisto, ovat kouluttaneet ison osan näistä ammattilaisista.

Savonian yhtymähallituksen päätöksessä myönteistä oli, että varkautelaisedustajien rivit pitivät. Epäilemättä Varkauden edustajat puolustavat tiukasti omaansa myös yhtymävaltuustossa. Yläsavolaisista keskustan Raija Kotkanoja lähti viisaasti Varkauden taakse. Etukäteen tukea toivottiin myös kuopiolaisilta demareiden ja vasemmistoliiton edustajilta mutta tähän ei lähtenyt edes kiuruveteläinen Markku Nissinen (vas.).

Toivottavasti maakunnan ja koko Itä-Suomen etu näyttäytyy tätä paremmin yhtymävaltuustossa, sillä sitähän päätös ennen kaikkea on. Tuki Varkauden yksikölle ja alueen teknologiateollisuuden suotuisalle kehitykselle on tukea koko Savon menestykselle. Iisalmessa on elätelty toiveita maitoalan osaamiskeskittymästä, jonka koulutustarjonta palvelisi laajasti Itä-Suomea. Varkaudella olisi aivan yhtä hyvät mahdollisuudet nousta samanlaiseksi koulutukselliseksi energiateknologian keskittymäksi, jos vain tahtoa kehittää yksikköä löytyy.