Varautuminen on tarpeen

3.8.2010 9:24

Sähkön tarpeen huomaa kouriintuntuvimmin silloin, kun sähköverkko ei toimi ja jokapäiväisessä elämässä tärkeisiin laitteisiin ei tule virtaa. Tietoliikenneyhteydet katkeavat, vesilaitosten säiliöt tyhjenevät, talot kylmenevät ja vain harvat kykenevät laittamaan ruokaa ilman sähköä, ja ongelmia on myös ruoan säilytyksessä, kun jääkaapit ja pakastimet eivät toimi. Jo muutamien tuntien sähkökatko on hankala asia, ja jos sähkö katkeaa päiviksi, yhteiskuntamme ja ennen muuta ihmiset ovat paikoin jopa todellisessa vaarassa.

Asta-myrsky pimensi melkoisen osan Keski-Savoa tavanomaista sähkökatkosta pitemmäksi ajaksi. Monessa kodissa selvittiin suhteellisen vähällä; kun myrsky raivosi perjantain vastaisena yönä, saatiin sähköt takaisin vielä saman vuorokauden puolella. Sen sijaan haja-asutusalueilla oli moni ilman sähköä koko viikonlopun. Onneksi suurimmassa osassa kyse oli mökkiolosuhteista, joissa monestikaan ei olla läheskään niin riippuvaisia sähkövirrasta kuin taajamissa.

Katkoksen syy on täysin jakeluyhtiöistä riippumaton, sillä sähköverkot ovat luonnonoikkujen armoilla. Myrskyihin, ankaraan lumentuloon tai huippupakkasiin sähköyhtiöiden on edelleen jokseenkin mahdoton sopeutua saati varautua ennalta. Tilannetta ei ainakaan helpota ilmastonmuutos, jonka on todettu lisäävään kovia tuulia.

Varautuminen on kuitenkin tarpeen. Aggregaattien kysyntä pomppasi huippulukemiin perjantaina. Ainakin maaseudun talouksissa olisi syytä olla vastaisen varalle varavoimajärjestelmä. Aggregaatti auttaa pahimman yli. Onneksi tämä katkos sattui lämpimään vuodenaikaan. Talvella tilanne olisi tukala, sillä iso osa kansasta asuu kodeissa, joita ei sähkökatkoksen tullessa pysty lainkaan lämmittämään. Yhtä lailla heikosti varustettuja ovat useimmat julkiset rakennukset. Mitä tapahtuu, jos sähköt keskellä talvea katkeavat päiviksi?

Sähköhuollon varmistamista auttaisi linjojen ravaaminen entisestään helokopterista käsin. Myös apuvoimien saatavuuteen pitäisi kiinnittää huomiota suurissa myrskyvahingoissa. Jokavuotisiin myrskyihin on syytä varautua.