| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Sanomalehti antaa eväitä elämään
Maan merkittävin mediakasvatustapahtuma eli valtakunnallinen koulujen sanomalehtiviikko on taas polkaistu käyntiin.Viidettätoista kertaa järjestettävä teemaviikko on Sanomalehtien Liiton ja kaikkien sanomalehtien yhteinen hanke, jonka aikana tavoitetaan enemmän lapsia, nuoria ja heidän opettajiaan kuin missään muussa mediakasvatustapahtumassa.
Viikon tarkoituksena on tarjota kaikille oppilaitoksille mahdollisuus keskittyä sanomalehtiin joko painettuina tai verkossa. Silloin myös lehdet tarjoavat poikkeuksellisen paljon nimenomaan kouluja ja nuoria lukijoita varten suunniteltua aineistoa.
Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan sanomalehtien lukeminen kehittää avaintaitoja, jotka edistävät muuta oppimista. Näin sanomalehteä lukevat oppilaat pärjäävät koulussa paremmin. Lisäksi lukemisen kehittämistä avaintaidoista on apua myös arkielämän tilanteissa, joissa on ymmärrettävä, tulkittava ja yhdisteltävä erilaisia tietoaineksia.
Sanomalehdistä oppii eri oppiaineissa tarvittavaa yleis- ja erityistietoa. Lehtien lukeminen kehittää luetun ymmärtämisen taitoa, jota vaaditaan myös koulun ulkopuolisessa elämässä. Lehtien erilaiset juttutyypit, graafit ja kuvitus opettavat monipuolista lukutaitoa. Tämä antaa hyvät eväät myös netin sisältötulvan suodattamiseen.
Elävästä elämästä kertovana sanomalehti kiinnittää koulutiedon maailman tietoon, ja tukee nuoria kiinnittymisessä yhteiskuntaan ja paikallisiin sosiaalisiin verkostoihin. Esimerkiksi Warkauden Lehti kertoo varkautelaisille nuorille oman elinympäristön tapahtumista paikallisemmasta näkökulmasta kuin yksikään toinen media.
Paikkakuntaansa sidoksissa oleva sanomalehti kytkee lukijansa mukaan paikalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon, yhteisten asioiden pariin. Itselle läheiset asiat herättävät uusien lukijoiden mielenkiinnon. Paikallinen lehti tarjoaa koululaisille helposti avattavan portin sanomalehtien maailmaan.
|
|
