| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Rapistuminen ei auta asiaa
Museovirasto on sitä mieltä, että Tehtaan koulu ja Savontien entinen kerhotalo, alunperin yhteiskouluksi rakennettu rakennus, on säilytettävä. Museoviraston selkeä kanta käy ilmi sen Varkauden kaupungille alueen asemakaavaluonnoksesta antamasta lausunnosta. Se puoltaa kaavaluonnosta, jossa on suojelumerkintä molemmille rakennuksille.
Museoviraston kanta on odotettu. 1920-luvulla rakennettujen maisemallisesti, kulttuurihistoriallisten ja aikoinaan myös yhteiskunnallisesti merkittävien rakennusten purkamisen puoltaminen olisi vastoin sen periaatteita. Museovirasto kuvailee kaava-aluetta valtakunnallisesti merkittäväksi Kosulanniemen taloineen, Niittylä-kortteleineen ja Koivuloiden, Tienhaarojen ja Tienvarsien rakennusryhmittymineen.
Kaupunki on saanut keskitettyä erilaisia toimintoja Tehtaan koululle varsin onnistuneesti. Museon ja Soisalo-opiston tiloina se voi huomattavasti paremmin kuin jos se olisi tyhjillään, kuten Savontien kerhotalo nyt sen vieressä on ja rapistuu hoidon puutteessa kovaa vauhtia. Kerhotalolla ilmeni jokin aika sitten vesivahinkokin, jonka jälkihoito ontuu, kun rakennus on jätetty kylmilleen.
Rakennukset voivat parhaiten kun ne ovat käytössä. Varkauden kaupunki on menetellyt viisaasti myydessään käyttöä vailla olleita historiallisia rakennuksiaan, kuten vanhan aseman ja Stesulan. Kaupungin tilapalveluyksikkö on nähnyt tällaiset rakennukset vain kuluerinä, mitä ne osaltaan ovatkin, mutta ovat ne paljon muutakin.
Pahimmillaan Savontien kerhotalosta ja Puurtilan vanhasta koulusta - jonka purkuluvan puoltamista saa ympäristökeskukselta turhaa odottaa - tulee samanlaisia pallottelun kohteita kuin Lehtoniemen työväentalosta. Niin rakennusten kuin veronmaksajienkin kannalta olisi parempi pitää ne säällisessä kunnossa ja myydä niitä aktiivisesti.
Rakennusten valtakunnallinen markkinointi ja myynti nimelliseen hintaan maksavat itsensä takaisin nopeasti, kun vastapainona ovat oikeusprosessit ja kunnostusvelvoitteet. Kaupungin olisi pikaisesti laadittava vedenpitävä suunnitelma, mitä näiden rakennusten kanssa tehdään ja ottaa huomioon se, että purkaminen ei ole vaihtoehto.
Rakennusten seisottaminen rapistumassa ei ole kenenkään etu.
|
|
