| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Pitäisi päästä jo tietöihin
Valtatie 23 halkoo Keski-Savoa kolmen maakunnan alueella, ja vaikka tie on kaikille tärkeä, se ei poikittaisväylänä ole ollut kenellekään päällimmäisenä silloin, kun tiehankkeita on kiirehditty. Onneksi Itä-Suomen maakunnat ovat nyt yksissä tuumin nostaneet sen perusparannuksen Varkaudesta Viinijärvelle yhdeksi maantieliikenteen kehittämishankkeiden kärkikohteista, viitostien uudistettavien osuuksien rinnalle.
Odottavan aika on kuitenkin pitkä tienkäyttäjillä, jotka tuskailevat mäkisellä ja mutkaisella valtatiellä varsinkin Varkauden ja Karvion välillä. Ongelmat nousevat esille tavan takaa ja kärjistyvät talvikeleillä, jolloin liikenneturvallisuus on koetuksella.
Tieosuuden perusparannushankkeessa on päästy siihen vaiheeseen, että tiesuunnitelman laadinta on loppusuoralla. Kun se on saanut virallisen hyväksynnän, on tarkemman työsuunnitelman aika. Tiesuunnitelma on saanut ennakkotietojen mukaan yleisen hyväksynnän asiaan tutustuneilta tietä käyttäviltä kansalaisilta jo tässä vaiheessa. Vain yksityisteiden liittymien poistaminen ja kulkuyhteyksien muuttaminen on aiheuttanut nurinaa. Kysymys on kuitenkin pienestä pahasta kokonaisuuden kannalta.
Ely-keskus esittää realistista vaihtoehtoa, joka ei tarkoita perusteellisinta mahdollista perusparannusta, vaan huokeampaa remonttia, jolla kuitenkin saadaan ongelmapaikkoja kuntoon. Tästä syystä uutta ja nykyajan valtatien vaatimukset täyttävää tielinjaa ei vedetä, vaan tietä uudistetaan sen nykyistä uraa pitkin. Tämäkin on ilman muuta tyhjää parempi ratkaisu. Nykyistä leveämpi tie ohituskaistoilla varustettuna helpottaisi jo paljon, varsinkin jos ja kun mäet saadaan tasattua ja jyrkät kaarteet häivytettyä.
Toteutus on kuitenkin pitkässä puussa - varsinkin, kun muistaa, miten tiukassa on viitostienkin remonttiraha ollut. Tienparannuksen merkitystä on ajettava ja yhteistä edunvalvontaa vahvistettava koko Itä-Suomen näkökulmasta, siitäkin huolimatta, että asia on jo hankelistalla. Tärkeintä, että se alkaisi muuttua suunnitelmista teoiksi ja tietöihin päästäisiin niin pian kuin mahdollista.
|
|
