| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Piispalta vaaditaan avaraa näkemystä
Kuopion hiippakunta saa pian uuden piispan, kun tehtävässään vuodesta 1996 ollut Wille Riekkinen jää eläkkeelle toukokuun alussa. Piispanvaalin ensimmäinen kierros on tammikuun lopussa, ja jos kukaan kuudesta ehdokkaasta ei saa tuolloin yli puolta annetuista äänistä, on edessä toinen kierros helmikuussa.
Kaikki kuusi piispaehdokasta toteavat 28. joulukuuta julkaistussa Warkauden Lehden ja Iisalmen Sanomien yhteishaastattelussa, että seurakuntia on pakko yhdistää tulevaisuudessa joko suuremmiksi seurakunniksi tai seurakuntayhtymiksi. Samalla ehdokkaiden mukaan on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että seurakuntien perustehtävä ei saa etääntyä seurakuntalaisista hallinnon ja talouden tehostamisen nimissä.
Seurakuntien perustehtävien merkitystä korostetaan myös silloin, kun kirkon sisäisistä kiistoista puhutaan. Samaa sukupuolta olevien vihkiminen on piispaehdokkaille jo seurakuntien talousnäkymiä huomattavasti hankalampi pala purtavaksi. Kukaan kuudesta ehdokkaasta ei vastusta tätä suoralta kädeltä, mutta suurin osa katsoo viisaammaksi pidättäytyä kirkolliskokouksen linjauksissa. Sen sijaan aiemmin mielipiteitä kovastikin jakanut naispappeus tunnustetaan jo kiinteäksi osaksi luterilaista kansankirkkoa.
Naispappeutta tiukkaan vastustava ja muun muassa omalla ehtoolliskäytännöllään luterilaisesta kirkosta eroava Luther-säätiö on saanut nykyisestä piispasta Wille Riekkisestä kovan vastustajan. Piispaehdokkaiden mielestä säätiön suuntaan olisi syytä olla keskusteluyhteys ja halu löytää yhteisymmärrys.
Keskustelua on joka tapauksessa tarpeellista käydä niin Luther-säätiön roolista kuin samaa sukupuolta olevien vihkimisestäkin. Keskustelua syntyy takuuvarmasti myös seurakuntaliitoksista, vaikka tällä alueella liikutaan huomattavasti maallisemmissa ja helpommin ratkottavissa ongelmissa.
Wille Riekkinen on ollut humaani, seurakuntalaisille läheinen piispa. Hän on edustanut uskonnollista lämminhenkisyyttä ja omissa piireissäänkin poikkeuksellista avarakatseisuutta, mikä on herättänyt arvostelua tiukemmissa uskonnollisissa piireissä, mutta tuonut arvostusta kirkon ulkopuolelta.
Avarakatseisuutta ja keskustelutaitoa vaaditaan myös Riekkisen seuraajalta. Sillä tiellä kirkko pystyy vastaamaan entistä paremmin tulevaisuuden haasteisiin,
|
|
