Onnea!

5.12.2008 8:28

Varkautelainen yrittäjä Sirpa Alho-Törrönen valittiin Savon Yrittäjien puheenjohtajaksi viime viikolla. Hienoa on sekin, että peräti 19 miehen jälkeen puheenjohtajan nuijan ottaa vastaan nainen. On hyvä asia, että myös naiset rohkenevat tavoitella merkittäviä luottamustehtäviä ja että heitä niihin myös valitaan. Iso osa Savon Yrittäjien jäsenkunnasta on naisia, ja erityisesti naisyrittäjät tietävät, miten haasteellista on yhdistää yksityisyrittäminen perhe-elämään.

Savon Yrittäjät elää myönteistä aikaa sikäli, että yrittäjäjärjestön jäsenmäärä kasvaa huimalla, 200-250 jäsenen vauhdilla vuosittain. Erityisesti huonoina aikoina, kuten nykyisessä finanssikriisissä, pienten ja keskisuurten yritysten merkitys on jokaiselle kunnalle elintärkeä. Kansainväliset pörssiyhtiöt eivät kuntien rajoja kumarra ja toimintaa keskitetään sinne, minne sitä on kulloinkin kannattavinta keskittää. Paikalliset yritykset yleensä ovat ja pysyvät.

Suurteollisuuden lomautus- ja irtisanomisilmoitusten keskellä on hyvin tärkeää muistaa, että nykyisin yli 60 prosenttia yksityisen sektorin työpaikoista on pk-yrityksissä ja määrä kasvaa tasaisen varmasti. Erityisen tärkeää se on Varkauden tyylisillä paikkakunnilla, joita teollisuuden rakennemuutoksen keskellä on välillä vaikeaa nähdä, että pk-sektorilla tapahtuu ja mennään eteenpäin.

Savon Yrittäjien jäseniä valittiin kunnanvaltuustoihin nyt lähes 70, kun heitä päättyvällä valtuustokaudella on ollut alle 50. On hyvä, että yrittäjien ääni kuuluu myös kunnanvaltuustoissa: kunnallista elinkeinopolitiikkaa eivät ole vain liiketilat tai tontit, yhtä lailla sitä on vaikkapa joustava lasten päivähoito tai tavat huolehtia kunnan, alueen oppilaitosten ja yrittäjien välisestä tiiviistä vuoropuhelusta.

On hienoa, että yrittäjäjärjestön puheenjohtaja tulee Varkaudesta. Vaikka puheenjohtaja edustaa koko aluejärjestöä, on hyvä, että keskisavolainen ääni kuuluu entistä paremmin. Kuopion seudun yrittäjät näkevät ainakin toistaiseksi tulevan vuoden valoisempana kuin muun maakunnan yrittäjät. Huonoina aikoina yrittäjäjärjestönkin toiminnan painopisteitä on hyvä suunnata sinne, missä apua ja tukea eniten tarvitaan.