| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Odotus jatkuu Varkaudessa
Metsäjätti Stora Enson torstaiaamuna julkaisema viime vuoden tilinpäätös ei anna Varkaudessa ainakaan toistaiseksi aihetta suureen suruun, jos ei mihinkään valtavaan riemuunkaan. Vaikka viime vuosi olikin yleisesti ottaen huono, petrasi konserni kummasti tulostaan viimeisellä vuosineljänneksellä. Yhtiön rankka säästökuuri on tuottanut tulosta, ja merkkejä maailmantalouden elpymisestäkin on havaittavissa.
Stora Enson pörssitiedotteita odotetaan Varkaudessa henkeä pidätellen ja pamppailevin sydämin. Elokuussa annettu ilmoitus, jonka mukaan Varkauden tehtaat suljetaan tämän vuoden loppuun mennessä, mikäli paperin markkinatilanne ei oleellisesti parane, sai paikkakunnan varpailleen.
Toimitusjohtaja Jouko Karvisen mukaan Varkauden tehtaiden markkinatilanne ei ole oleellisesti parantunut. Sen sijaan hän kehuu yhteistyötä niin varkautelaisten kuin työ- ja elinkeinoministeriönkin kanssa, kun suunnitelmia Varkauden tehtaiden tulevaisuuden varalle on kartoitettu.
Odotus jatkuu yhä. Metsäjätti ei ole ilmoittanut uusista suunnitelmistaan Varkauden suhteen. Työ- ja elinkeinoministeriö viitoittaa ensi viikolla suuntaa tulevasta ja Stora Enso kertoo suunnitelmistaan sen jälkeen. Tehtaiden lopetuspäätöstä ei ole tullut, ja toimitusjohtaja Karvinenkin puhuu päätösten sijaan suunnitelmista. Tämä antaa toivoa Varkaudelle, Keski-Savolle ja koko Itä-Suomelle.
Päivänselvää on, että kaikkien tehdasyksiköiden on lunastettava olemassaolonsa ja tulevaisuutensa joka päivä. Tämä koskee jokaista työntekijää. Varkaudessa jatketaan edelleen kuten ennenkin. Rukkasia ei ole heitetty naulaan, vaan tehtailla painetaan eteenpäin uusia suunnitelmia kehitellen.
Varkaudella on takanaan loistava menneisyys Itä-Suomen johtavana teollisuuspaikkakuntana. Loistava tulevaisuus turvataan vain kovalla työllä ja huippuluokan osaamisella. Meillä on kaikki onnistumisen ja menestymisen mahdollisuudet.
|
|
