| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Musiikkipäivät voivat hyvin
Joroisten Musiikkipäivät kuuluvat heinä-elokuun vaihteen perinteisiin Keski-Savossa. Perinteistä voi puhua täydellä syyllä: musiikkipäivät järjestetään nyt 33. kertaa. Vaikka musiikkipäiväviikosta on viime vuosina palattu taas pidennettyyn viikonloppuun, on ohjelmisto kasattu taas kerran suurta tyylitietoisuutta noudattaen ja ohjelman tasokkuudesta piiruakaan tinkimättä.
Musiikkipäivät ovat löytäneet reilun kolmen vuosikymmenen aikana paikkansa. Päivien idea esittää pienimuotoista klassista musiikkia alkuperäisessä ympäristössä eli kartanoissa on säilynyt, vaikka vuosien mittaan matkaan on tullut muutakin, mm. jatsia, lastenmusiikkia, kansanmusiikkia ja iskelmää.
Esimerkiksi tällä kertaa voi lauantai-iltana valita, haluaako nauttia Juvalla nostalgisen Dallapé-orkesterin rytmeistä vaiko kuunnella Päivärinteellä Högfors Sahalan konepajoissa, millaista musisointia syntyy Kari Kriikun, Avantin ja Mekaanisen musiikin museon soitinten yhteisvoimin aidossa konepajamiljöössä.
Musiikkipäivistä on tullut monelle alueen asukkaalle ja kesävieraalle jokavuotinen ilo. Seudulle musiikkipäivät tuovat mainetta ja rahaakin, vaikka mikään suuren luokan kansanjuhla Joroisten tapahtuma ei ole eikä edes pyri olemaan.
Joroisten Musiikkipäivät on Varkauden seudulla ainoa vuosittainen kulttuuritapahtuma, jolla on merkittävää kantavuutta yli talousalueen rajojen. Sellaisena sitä kannattaa jatkaa. Joroisten Musiikkipäivien arvoa ei vähennä se, että se tässä nykyisessä musiikkijuhlien kirjossa onkin menettänyt osan valtakunnallista näkyvyyttään. Keski-Savolle tapahtuma on joka tapauksessa tärkeä.
Musiikkipäivät kokoaa taakseen toimijoita koko talousalueelta, ja tukijoidensa avulla juhla pyörii joka vuosi, vaikka välillä on ollut vaikeaakin. Sitkeästi on kuitenkin painettu eteenpäin. Suuri kiitos kuuluu pyyteettömälle talkooväelle, jota ilman tapahtuman järjestäminen olisi mahdottomuus.
|
|
