| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Maakuntajako on kehityksen jarru
Pohjois-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Kari Rajamäki (sd.) otti maanantaina Kuopiossa Itä-Suomen huippukokouksessa taas kerran esille tosiasian: Itä-Suomi ei pärjää nykyisellä maakuntajaolla.
Aluekehityksen kannalta nykyinen maakuntajako ei vastaa toiminnallisia tarpeita. Mitä pikemmin me Itä-Suomessa kykenemme näkemään uuden maakuntajaon ja uuden maakunnallisen kehittämisen perustan tarpeen sitä varmempaa on, että kykenemme varmistamaan Itä-Suomen elinkeino- ja infrastruktuurihankkeiden pärjäämisen sekä alueemme osaamisen kannalta keskeisten koulutuspaikkojen turvaamisen Suomen kansallisessa kilpailussa.
Näin sanoi Rajamäki ja peräänkuulutti ylimaakunnallista otetta. Hänen mukaansa emme tule pärjäämään ilman vahvaa sitoutumista ja uudenlaista yhteistyön otetta, ja alueiden kehittämisessä ei ole kyse siitä, kuinka kakkua jaetaan vaan siitä, kuinka itäsuomalaiset menestyvät yhteen pelaamalla.
Koko itäisen Suomen kehityksen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että vanhentuneista rajoista päästäisiin viimeinkin todelliseen yhteistyöhön. Tätä tavoitetta ei saavuteta niin kauan kuin valtionhallinnon vaatimat ylittämättömät rajat ovat olemassa. Keski-Savossa se tiedetään erityisen hyvin, kun raja kulkee keskellä yhteistä työssäkäyntialuetta. Nykyinen maakuntajako on suurin kehityksen jarru.
Selvää on, että maakuntakeskuksissa tämä herättää nurinaa. Kuopio ei ole luonnostaan Jyväskylän kaltainen maakunnan kiistaton veturi, ja jos kolme maakuntaa nivottaisiin yhteen, alkaisi entistä kovempi kissanhännänveto Mikkelin ja Joensuun kanssa. Puoluepoliittisten etujen tavoittelu ja pikkukihojen valta ovat asioita, jotka perinteisesti jyräävät kansalaisten tarpeiden yli.
Toivon mukaan päättäjillä riittäisi kuitenkin kykyä nähdä muutaman vuosikymmenen päähän. Itä-Suomen taantuminen vauhdittuu, jos voimia ei toden teolla yhdistetä. Itä-Suomi on saatava kasvun kynnyksen yli. Ensiksi pitää päästä eroon omista sisäisistä rajoista.
|
|
