Lisää panoksia päihdetyöhön

15.8.2010 6:00

A-klinikalla riittää kiirettä kesätauon jälkeen. Liian monen alkoholinkulutus pääsi kesälomalla pahasti ryöstäytymään ja putki pitäisi saada nyt poikki. Varkauden A-klinikalla arvellaan (WL 11.8.) että myös irtisanomiset ovat lisänneet alkoholiongelmia ja näkyvät myös asiakasmäärissä.

Onneksi moni osaa hakeutua hoitoon apua tarvitessaan. Liian moni jää ulkopuolelle syystä tai toisesta - syynä saattaa olla häpeä, mutta varsin usein myös sekin, ettei alkoholiongelmainen miellä alkoholia ongelmaksi itselleen.

Päihdetyölle riittää haasteita, kun päihdeongelmaisten määrä kasvaa ja muuttuu entistä kirjavammaksi. Samaan aikaan päihdetyöhön käytettävät varat ovat entistä niukemmat ja sen myötä myös hoitotyöntekijöiden määrä pienenee. Tilanne on huolestuttava varsinkin nyt, sillä taloustaantuman koettelemukset saavat monen tarttumaan turhan herkästi pulloon ja seuraukset ovat liian usein kohtalokkaat.

Viina tappaa parhaassa iässään olevia suomalaisia yhä enemmän ja aiheuttaa samalla yhteiskunnalle miljardin euron vuotuiset kulut. Alkoholismi on kansantauti, jonka lääkitsemiseen ja varsinkin ennaltaehkäisyyn käytetään aivan liian vähän voimavaroja.

Tunnettu totuus on, että riippuvuuksia on päästävä hoitamaan pikemminkin varhain kuin myöhään. Jos viinan tai huumeiden käyttöä on jatkunut vuosia tai jopa vuosikymmeniä, edessä on suurempi ja vaikeampi elämänmuutos kuin siinä tapauksessa että tilanteeseen päästään puuttumaan jo varhaisvaiheessa. Pitkäaikainen riippuvuus aiheuttaa myös monia taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Syrjäytymisen vaara on ilmeinen.

Näiden seurausten hoitaminen on yhteiskunnan näkökulmasta kaikkein kalleinta. Kun suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja hoidettavien määrä muutoinkin kasvaa, ei työelämän ulkopuolella olevien joukkoa ole syytä kasvattaa jättämällä panostamatta ennaltaehkäisevään päihdetyöhön, jonka kulut ovat vaivainen murto-osa siitä, mikä loppulaskuksi ilman sitä tulee.