Laajakaista valtion pussista

24.2.2010 10:19

Maanlaajuisen laajakaistaverkon valmistelu etenee, mutta maksumiehen rooli jää pakostakin askarruttamaan. Tavoite, jonka mukaan lähes jokainen suomalainen saataisiin sadan megabitin valokuitukaapelin päähän vuoteen 2015 mennessä on realistinen. Maakunnat ja kunnat ovat olleet mukana täysin rinnoin, mutta kuntien maksuosuudet alkavatkin nyt pohdituttaa.

Laki edellyttää, että jokaisen haja-asutusaluekunnan on osallistuttava hankkeen kustannuksiin 33 prosentin maksuosuudella. Tätä osuutta voidaan huojentaa 22 tai jopa kahdeksaan prosenttiin, jos lakisääteisestä maksuosuudesta nähdään koituvan kunnalle kohtuuttoman suuri taloudellinen rasite.

Niinpä esimerkiksi Pohjois-Savon maakuntahallitus esittää liikenne- ja viestintäministeriölle, että maakunnan kaikkien kuntien olisi päästävä vähintään 22 prosentin maksuluokkaan. Syynä nimenomaan kuntien taloustilanne. Pohjois-Savon kunnat eivät jää takuuvarmasti tässä yksin, vaan samanlaisia esityksiä satelee ministeriölle maan joka kolkasta.

Hyvät tietoliikenneyhteydet eivät ole tänä päivänä ylellisyyttä, vaan välttämättömiä työnteon, palveluiden hankkimisen ja vapaa-ajan kannalta. Ne ovat liikenneyhteyksien lailla perusinfraa. Haja-asutusalueiden toimivat tietoliikenneyhteydet ovat elinehto erityisesti harvaan asutussa Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Ei ole vaikea kuvitella, että sadan megabitin laajakaistayhteys on jo lähitulevaisuudessa iso kriteeri, kun mietitään mistä vaikkapa kesämökki hankitaan. Maaseudun elinkeinoille hyvä tietoliikenneyhteys on jo nyt välttämättömyys.

Arvioiden mukaan yli 90 prosenttia Suomen tietoliikenneyhteyksistä rakennetaan markkinavetoisesti, tietoliikenneoperaattoreiden ja verkkoyhtiöiden hankkeina. Tämä otos ei kuitenkaan kata koko maata. Siksi valtion ja EU:n tuki on tarpeen.

Kansalaiset eivät saa joutua tässäkään eriarvoiseen asemaan, eikä kunnille pitäisi tässä yhteydessä sälyttää kovinkaan suurta maksumiehen roolia. Kyse on sen tason perusinfrasta, joka kuuluu valtiolle. Kunnilla on jo nytkin liiaksi erilaisia taloudellisia velvoitteita, joiden kuuluisi paremminkin olla valtion rahoittamia.