| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kuntauudistus tukee Keski-Savoa
Suomen Kuvalehti julkaisi perjantaina ilmestyneessä numerossaan valtiovarainministeriön ajaman kuntauudistuksen suunnitelman uudeksi kuntajaoksi. Ministeriö aikoo julkistaa ehdotuksensa helmikuussa, presidentinvaalien jälkeen. Julkistamisajankohdan siirtäminen katsottiin loppuvuonna viisaimmaksi, ettei asia herättäisi vaalien alla poliittista kohua.
Päivänselvää on, että kohu nousee joka tapauksessa, ja on noussut jo siinä vaiheessa, kun nykyinen hallitus sai ohjelmansa valmiiksi. Kysymyksessä on suurin myllerrys kuntakentällä koko kunnallisen itsehallinnon historian aikana. Kuntien lukumäärästä on käyty kovaa pudotuspeliä viimeinen vuosikymmen ja karttaa piirretty uusiksi kuntaliitosten ennennäkemättömässä vyöryssä. Nyt jäljellä olevista 336 kunnasta muodostettaisiin 70 uutta kuntaa pääasiassa kaupunkikeskusten ympärille, mikäli uudistus menee läpi esitetyssä muodossaan.
Keski-Savossa tämä merkitsisi Suomen Kuvalehden julkaiseman kartan mukaan sitä, että Heinävesi, Joroinen, Varkaus sekä Leppävirta osittain tai kokonaan muodostaisivat yhden kunnan. Pieksämäki jäisi nykyiselleen. Pohjois-Savoon syntyisivät Kuopion ja Iisalmen ympärille muodostuvat suurkunnat, ja Etelä-Savossa kunnat olisivat Mikkelistä ja Savonlinnasta muodostetut. Rantasalmi kuuluisi jälkimmäiseen.
Kovin rähäkkä kuntauudistuksessa käydään pääkaupunkiseudulla, missä Espoo, Kauniainen ja Vantaa nivottaisiin Helsinkiin. Turkuun yhdistettäisiin kymmenen nykykuntaa ja Tampereeseen liki samanlainen määrä. Pienemmässä mittakaavassa sama keskustelu käydään Pohjois-Savossakin varsinkin Siilinjärven pakkoliitosesityksestä Kuopioon.
Vastustuksesta huolimatta suunnitelmaa on vietävä määrätietoisesti eteenpäin varsinkin Itä-Suomessa, missä esitetty kuntajako vastaa huomattavasti paremmin tulevaisuuden palvelutarpeisiin kuin nykyinen, vanhentuneen maakuntarajan halkoma malli. Tosin uusia kuntia voisi aivan hyvin katsella ihmisten asioinnin mukaan, nykyisistä rajoista piittaamatta, ja muodostaa uudet kunnat työssäkäynnin ja palvelujen mukaan. Keski-Savo olisi yhtenäinen alue siinäkin tapauksessa.
|
|
