Koulujen konstit käytännöiksi

26.2.2010 9:23

Varkauden esi- ja perusopetuksessa otetaan käyttöön oppilashuollon strategiaa ja toimintatapoja käsittelevä ohjekirja Koulun konstit II, eli päivitetty versio liki kymmenen vuoden takaisesta vastaavasta opuksesta. Se pitää sisällään säädöskokoelman, joka painottuu oppilaiden tukiverkostoihin, koulun kriisitoimintaan ja myös yleisiin turvallisuusnäkökohtiin kouluissa. Omat lukunsa ovat myös koulukiusaamisesta.

Tavoitteena on synnyttää yhtenäinen ja pettämätön tukiverkko lapsen koulutaipaleelle esiopetuksesta peruskouluin päätökseen. Kaikkien etu on, että tämä taival on mahdollisimman mutkaton ja kitkaton. Siihen koululaitoksen on pyrittävä kaikin keinoin yksissä tuumin kotien kanssa. Tavoitteena on kasvattaa lapsista tasapainoisia kansalaisia.

Oppilashuollon merkitys ja varsinkin sen puutteet nousevat esiin kriisitilanteissa, äärimmillään koulusurmatapauksissa. Silloin punnitaan koulujen kriisivalmiuksia ja turvallisuutta. Pääpaino on ennaltaehkäisevässä työssä. Keskustelemalla ja puuttumalla ongelmiin mahdollisimman varhain saavutetaan parhaita tuloksia. Ongelmien ei saa antaa paisua ja kärjistyä, mikä on toki usein helpommin sanottu kuin tehty.

Oman ongelmansa on tähän tuonut kuntien kiristyvä taloustilanne, joka syö oppilashuollon resursseja. Tehokaskaan oppilashuolto ei silti poista kaikkia riskitekijöitä. Oppilaiden tasapainoisuus lähtee kodeista. Jos kotona on ongelmia, ne heijastuvat vääjäämättä koulumaailmaan.

Toivon mukaan Koulujen konstit II ei jää pelkäksi hyväksi ohjekirjaksi, vaan sitä sovellettaisiin mahdollisimman täysimääräisesti käytännön elämään kouluissa ja myös kodeissa. Koulujen ja kotien kasvatuksellisissa tavoitteissa ei pitäisi olla minkäänlaista ristiriitaa, vaan niiden tulee tukea toisiaan. Päämäärän on oltava yhteinen, ja myös keinovalikoiman. Toinen ei saa vetää mattoa toisen alta.