| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kaikki valitsemaan uutta presidenttiä
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros huipentuu tänään illalla, kun ääntenlaskennan tulos saadaan selville. Alkuperäinen asetelma, jonka mukaan toista kierrosta ei välttämättä olisi edes käyty, ei näillä näkymin toteudu - ainakaan, mikäli tämänhetkiset gallupit antavat vähänkään suuntaa äänestyskäyttäytymisestä ja ehdokkaiden suosiosta.
Toisen kierroksen vaalipäivä on helmikuun viidentenä. Sen päivän iltana on selvillä, kuka on uusi tasavallan presidentti seuraavan kuuden vuoden ajan.
Varkaudessa uurnilla on ennakkoon käynyt 31,5 prosenttia äänioikeutetuista. Rantasalmelaiset olivat näissäkin vaaleissa tienoon innokkaimpia äänestämään ennakkoon, sillä heistä 44,3 prosenttia on jo käyttänyt äänioikeuttaan. Muut seudun kunnat sijoittuvat tässä haarukassa välimaastoon.
Toivoa sopii, että mahdollisimman moni olisi liikkeellä varsinaisena vaalipäivänä. Käyttämättä jäänyt ääni ei edistä yhteiskunnan kehitystä ja hyvinvointia, ja murentaa omalta osaltaan kansanvallan toteutumista. Jokainen löytää takuuvarmasti kahdeksan ehdokkaan joukosta itselleen sopivimman, vaikka asetelmat ovatkin näissä vaaleissa aiemmista poikkeavat - esimerkiksi jos perinteistä oikeisto-vasemmisto -akselia tarkastelee.
Sunnuntaina selviää, ketkä kaksi ovat jatkossa. Jossakin vaiheessa näytti siltä, että vaakakupeissa ovat nyt EU-myönteiset ja EU-kriittiset näkemykset, mutta tulos saattaa ohjata painotuksia muihinkin suuntiin, ja sen jälkeen on mielenkiintoista nähdä, miten ensimmäisen kierroksen äänet ohjautuvat ja kannattajajoukot liikehtivät toisella kierroksella.
Vaikka presidentin valtaoikeuksia on karsittu huomattavasti takavuosista, on presidentin rooli yhteiskunnassamme kiistattoman tärkeä. Nykyisillä valtaoikeuksillaankaan presidentti ei taivu monarkkien kaltaiseksi julkiseksi keulakuvaksi, vaan luotsaa maata hallituksen ja eduskunnan kanssa. Myös arvojohtajana presidentti on tärkeä.
|
|
