Yksimielisyyden kumiseva konsensus

20.12.2011 9:42 Leena Salo

Sormeni näppäimistölle kirvoitti Antti Ahon kirjoitus "Hyvät päättäjät hakusessa" Warkauden Lehdessä (24.11.) Horisontti-palstalla. Tosin luin ensin otsikon, lievästi lukihäiriöisenä ja ihmeissäni, virheellisesti "Hyvät päättäjät kusessa", mikä lienee totta sekin - näinä aikoina.

Vastustelin sormieni tahtoa ja argumentoin niille perin ankarasti, että eräs istuva kaupunginvaltuutettu on minulle sanonut hyvin, hyvin vihaisesti, että älä kirjoita lehtiin, kun hänen sähköpostinsa täyttyy välittömästi. No, tätäkin hieman ihmettelin silloin, mutta en puutu siihen asiaan enempää tässä yhteydessä.

Kirjoituksessaan Antti haikailee rakentavan poliittisen keskustelun perään ja toteaa samalla, että Varkaudessa on kaiken alleen huuhtova yksimielisyyttään kumiseva konsensus.

Tässä olen hänen kanssa samaa mieltä. Yksimielisyyttä ja tasapaksua keskustelemattomuutta on jatkunut koko tämän valtuustokauden ajan. Onkohan unohdettu tai haluttu unohtaa, että politiikan tekeminen on mielipiteiden ja ajatusten vaihtoa eri puolueiden välillä ja sitä tietä yhteisen hyvän hakemista päätöksenteon kautta tavallisen arkipäivän peruspalveluihin?

Näistä peruspalveluista päättämisen lisäksi nykyiset valtuutetut saavat olla mukana eri yhtiöiden hallituksissa, maakunnallisessa päätöksen teossa ja ennen kaikkea kehittämässä nykyistä kuntarakennetta moninaisine haasteineen. Nämä maakunnalliset poliittiset päätöksentekoelimet vasta keskustelua, keskustelutaitoa, avarakatseisuutta ja näkemyksellisyyttä vaativatkin.

Varkaudessa on saatu ansiokkaasti alijäämät katettua ja edellisen valtuuston aloittama työrupeama on osatavoitteessaan. Ensi vuoden kunnallisvaaleihin ehdokkaiden etsintä alkaa jo orastaa ja tähänkin asiaan Antti kiinnitti erityistä huomiota.

Aiemmin paikallinen media kritisoi hyvin suorin sanoin monia aikaisemmissa valtuustoissa istuneita huonoista ja kelvottomista mielipiteistä, esityksistä tai päätöksistä. Nimimerkkien takaa sallittiin hyvinkin moniarvoista kritiikkiä, mikä varmasti oli paikallaan ja ansaittua. Mutta nyt on sitten hiljaisuus.

Kieliikö tämä hiljaisuus siitä, että nykyiset valtuutetut ovat niin mitäänsanomattomia, että heistä ei kannata edes kirjoittaa saatikka kritisoida? Vai eikö heillä tosiaan ole mitään sanottavaa? Kysymys kuuluukin, että millaisia päättäjien tulisi ensi valtuustokaudella olla, että he olisivat laadukkaita? Näiden laadukkaiden ehdokkaiden esiin tulemista Anttikin kirjoituksessaan perään kuulutti.

Viime valtuustokausilla itse arvostin ja arvostan edelleen monien valtuutettujen työtä. En ollut aina heidän kanssaan samaa mieltä mutta keskustelu asioista taisi useimmiten avartaa meitä molempia osapuolia. Istuvasta valtuustosta minulla ei ole kuin ohut kokemus, jonka perusteella voin sanoa, että kovasti ovat paikat aina vaihtuneet. Mutta eihän se haittaa. Sillä pääasia on, että jokainen löytää oman poliittisen ja henkisen kotinsa, josta ponnistaa kohti yhteistä demokraattista päätöksentekoa toisia kunnioittaen ja oman arvonsa ja arvomaailmansa säilyttäen.

Kunnassamme on kyllä aika ajoin noussut erilaisia yrityksiä keskustelun herättämiseen mutta useimmiten on käynyt niin, että kritiikki on ollut kovaa, ankaraa ja tappavaa tai toisaalta nämä yritykset on saatettu vaieta kuoliaaksi. Mutta olisikohan nyt uusi aika edessä ja Antin kirjoituksen myötä keskusteluille ja ajatusten vaihdolle alkaisi uusi ja aika - näin ainakin toivon.

Ps. En aio asettua ehdokkaaksi seuraavissa kunnallisvaaleissa.

Kirjoittaja on varkautelainen entinen kaupunginvaltuutettu (vas.).