Vaalikuumeilua

A A
9.12.2011 9:23 Teuvo Makkonen

Tässä on yhden jos toisenkin terveys horjahdellut. Sietämätön jännitys ja ehdokkaan etsiminen on pannut elimistön lujille ja laukaissut vaalikuumeen. Kuumenneina kyselemme toinen toisiltamme, otammeko Saulin, Paavon, toisen Paavon tai peräti Timon jauhamaan seuraavaksi kuudeksi vuodeksi mitäänsanomatonta viisastelua.

Vaalikuumeen oireiston mukaisesti uskottelemme presidentillä olevan asioiden kulkuun vaikuttavia valtaoikeuksia. Kysymyksessä on tietenkin tieten tahtoen luotu harha, jonka hoito ei hoidu edes äänestämällä.

Itse asiassa Sauli ja tämä Lipponen sahasivat omasta hallitsijaistuimistaan jalat jo silloin, kun parivaljakko johdatti meidät ilman kansaäänestystä euroon. Kummallakaan ei luulisi olevan oikeutta esiintyä nyt pelastajana.

EU:hun ja Emuun liittymisen aikoihin pidettiin vastustajia vähäjärkisinä ja lievästi häiriintyneinä. Näin ihan puoluekannasta riippumatta. Jopa sellainen järkäle kuin Aarne Saarinen ikiaikaiseen työväestön valtakuntien rajat ylittävään solidaarisuuteen vedoten patisteli äänestämään "kyllä" EU:lle.

Solidaarisuussyistäkö meidän siis nyt pitää maksaa kreikkalaisten sosiaalidemokraattien yli varojen eläminen? Kavereille on siellä järjestetty velkarahalla mainiot oltavat, meikäläiset aateveljet ovat vain rohmunneet virkapaikat, eivät sentään maksaneet eläkkeitä kuolleille tovereille.

Muistan itsekin laahautuneeni vähän ennen EU-kansanäänestystä informaatiotilaisuuteen Oulussa. Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa, iso sali täynnä. Eurooppa-uskovaiset olivat pääroolissa selittämässä, että olemme liittymässä löyhään tulliliittoon, joka ei vähäisissäkään määrin uhkaa kansallisia etujamme.

Euroopan liittovaltiosta varoittelevat maalailevat mukamas tahallisesti piruja seinille. Poliittiset kärkiyksilömme vakuuttelivat kuin yhdestä suusta, että EU:hun ei ikänä kuuna päivänä perustettaisi valtiollisia elimiä, sellaisia, jotka määräisivät koko EU:ta koskevista asioista.

Demokratiassa kun eletään, annettiin meille skeptikoillekin lopuksi jokunen puheenvuoro. Niinpä pääsin lopulta minäkin ääneen. Sanoin näkeväni EU:n lähes viimeisenä keinona suojamuurin rakentamiseksi eurooppalaisen elintason ja elämäntavan turvaamiseksi niukkenevien voimavarojen maailmassa.

Ennustin, että tämä "löysä tulliliitto" tulee vielä sulkemaan rajansa muulta maailmalta Pohjois-Amerikkaa, Venäjää ja Kiinaa lukuun ottamatta. Kysyin, miten kyseinen ajattelu sopii eurooppalaisen kulttuurin perusasiakirjaan Raamattuun ja varsinkin vuorisaarnaan. Kukaan Eurooppa-hurmaisista huipputietäjistä ei kommentoinut, hymähtelivät vain.

Ja nyt sitten olemme siinä, missä olemme eikä kunniallista paluutietä ole näkyvissä. Koko maailmankin mittakaavassa meille on käynyt niin kuin Kreikassa, tulevaisuutemme on jo syöty. Jossakin ollaan muka innovatiivisia ja ollaan luovinaan jotakin uutta.

Tosiasiassa kaikki lisä ja kasvu on pois muualta, sieltä, missä nytkin nähdään nälkää. Ihminen on säälimätön eläin. Siitä ei ole muurahaispesän lakien mukaiseen yhteiselämään.

Filosofit ovat synnyttäneet oppijärjestelmiä paremmasta, joista yhdestäkään ei ole yleispäteväksi. Muuan muurahaistutkija totesikin kommunismista, että hyvä oppi, mutta väärä eläinlaji. Samat sanat voitaisiin sanoa muistakin opeista, uskonnot mukaan lukien.

Suomessa menee vielä niin hyvin, että presidentin edustustehtävään perässä hiihtäjineen on tunkua. Mutta meitä on jo maailmanlaajuisesti melkoinen joukko, jotka pelkäämme ahnehtimisen kaatuvan päällemme hallitsemattomana maailman palona. Silloin siviilienkin henki voi olla taas vaarassa. Ei edes Nato ehdi joka paikkaan tekemään kymmentätuhatta lentoiskua siviilien pelastamiseksi niin kuin se Libyassa teki.

Pääasiassa iskuissa menehtyi niitä suojeltavia siviilejä, mutta niistä ei meille kerrota. Niin kuin ei siitäkään, että koko revohka pantiin pystyyn öljyn saannin turvaamiseksi ostajan ehdoilla taas vähäksi ajaksi eteenpäin USA:ssa ja muutamissa sen liittolaismaissa. Niitä Gaddafin kaltaisia kansansa piinaajia kyllä löytyisi pommitettaviksi ja tapettaviksi muitakin.

Esitänkin, että Norjan suurkäräjien Nobel-toimikunta palkitsisi Lipposen jo ennen vaaleja hänen lupauksistaan pelastaa Eurooppa kaaoksesta. Obamahan sai rauhanpalkinnon ilman näyttöjä kumman myöhään, vasta valintansa jälkeen.

Siviilien suojelu Libyassa ei ollut silloin vielä alkanutkaan. Puhumattakaan Afganistanin sodan lopettamisesta ja Guantanamo Bayn kaltaisten vankiloiden lakkauttamisista! Luvattiin kylläkin!

Kirjoittaja on varkautelainen paluumuuttaja.