| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Päiväkodissa on mukavaa!
Viimeisessä Talouselämä-lehdessä on hauska kolumni, jossa kirjoittaja vertailee keskenään työelämää ja päiväkodin elämää. Kolme vuotta lapsiaan päiväkotiin kuskanneena hän puhuu kokemuksen rintaäänellä; oman kolmivuotiaani päiväkotielämää seuranneena voin yhtyä täysin kolumnin ajatuksiin.
Päiväkodissa lapset ulkoilevat säännöllisesti pari kertaa päivässä ja lounaan jälkeen vetäydytään pienille unille. Kuunnellaan satua ja jos ei nukuta, köllötellään muuten vain. Aikatauluista pidetään kiinni, ja jos lapsi on sairas, ei hoitoon ole tulemista muita sairastuttamaan.
Monissa päiväkodeissa joku viikonpäivä on "omien lelujen ja vapaiden leikkien päivä". Kolumnin kirjoittajan lasten päiväkodissa se on maanantai. "Tämä on viisasta - jokainenhan tietää työelämästä, että maanantaina on turha yrittää kikkailla mitään systemaattista."
Niinpä...meidän päiväkodissamme omien lelujen päivä on perjantai: siitäkin on mukava siirtyä sujuvasti viikonloppua viettämään. Ja sen verran hyvin lapset tuntuvat usein päiväkodissa viihtyvän, että viikonloppunakin kysellään pääsisikö päiväkotiin.
Vaikkapa toimistotyötä tekevälle arki on ankeampaa. Raittiista ilmasta voi nähdä ehkä häivähdyksen ikkunasta, ja pikaisesti hotkitun lounaan jälkeen ei käydä tirsoilla. Päiväkodista lapset on haettava viiteen mennessä, mutta toimistoissa valot palavat usein yömyöhään ylitöitä tekevien pakertaessa koneensa ääressä. Töihin raahaudutaan velvollisuudentunnosta tai esimiehen pelosta vaikka minkälaisessa räkätaudissa.
Erään kyseenalaisenkin yhtymäkohdan kolumnin kirjoittaja on työelämän ja päiväkotien välille löytänyt; nimittäin kehityskeskustelut. "Joka vuosi lapsen kehityksestä keskustellaan hoitajan kanssa. Havainnot merkitään muistiin ja niitä luvataan seurata. Sitten niille ei ikinä tehdä mitään, ennen kuin seuraava kehityskeskustelu koittaa," kirjoittaja toteaa.
Varsin tuttua ainakin työelämän kehityskeskusteluista. Kolumnin loppukaneetista voi olla vain samaa mieltä. "Päiväkodit suhtautuvat ihailtavan terveellä tavalla siihen, että väliaikaista kaikki on vain. Kukaan ei joudu teeskentelemään, että lapset ovat sitoutuneita työnantajaansa - siis päiväkotiin. He ovat siellä oppimassa ja kasvamassa, ja kun vuodet tulevat täyteen, he lähtevät mutkattomasti ja vilkuttavat hyvästiksi."
Päiväkoti-iän päättyessä varmasti haikeuttakin on ilmassa, mutta päiväkoti ei selvästikään stressaa kuten työelämä. Työntekijöille stressi saattaa aika ajoin iskeä, mutta harvoinpa sekään ulospäin näkyy.
Oman perheeni päiväkotikokemusten kautta arvostukseni niin päiväkoteja kuin sen työntekijöitä kohtaan on noussut huimasti. Lapsen sosiaalisuus ja pelisääntöjen kunnioitus kasvaa, mutta jokainen lapsi on päiväkodissa yksilö ja saa olla oma persoonansa. Asioiden eteen nähdään vaivaa, eikä todellakaan mennä sieltä missä aita on matalin.
Kun joskus pukee poikaansa hiki päässä ulosmenoa varten, tulee ajatelleeksi että päiväkodissa tätäkin hommaa painetaan sarjatyönä. Lasten ikähaitari asettaa myös aivan omat haasteensa päiväkodin työlle: yksi- tai nelivuotiaalla kun on aika erilaiset tarpeet ja aktiviteetit. Mutta hyvin päiväkodin arki tuntuu silti sujuvan.
Poikani "joulujuhla" meni niin, että ensin laulettiin, sitten tehtiin pipareita ja askarreltiin joulukortteja - vanhemmat ja lapset tietenkin yhdessä. Lapsista tuntui olevan erityisen hauskaa nähdä vanhempansa heidän "työpöytiensä ääressä" puuhastelemassa.
Tein muuten aikuisiän elämäni ensimmäisen omatekoisen joulukortin, ja siitä tuli ainakin omasta mielestäni niin hieno, että pojan kummeillehan se oli lähetettävä.
Päiväkodin arkea kuvannee parhaiten poikani toteamus kysyessäni minkälainen hänen päivänsä oli. "Hyvä ja hieno päivä", kuuluu vakiovastaus.
Eipä tuohon ole lisäämistä!
Kirjoittaja on Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (kok.).
|
|
