Lennän - siis olen olemassa

13.1.2012 10:04 Matti Mäkelä

Varkauden kaupunginvaltuuston talousarviokokouksessa ainakin kolme valtuutettua kiinnitti huomiota siihen, että vuoden 2012 talousarviossa ei mainita sanaakaan kaupungin maksamasta lentoliikennetuesta.

Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari vastasi, että 400 000 euron lentoliikennetuki on osa sitä puolen miljoonan euron summaa, joka siirretään ensi vuonna kaupunginhallituksen päätöksillä elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Tsupari arvioi, että Varkauden kaupunki joutuu ensi vuonna käyttämään lentoliikenteen tukemiseen enintään 300 000 euroa valtion päätettyä nostaa omaa osuuttaan.

Varkautelaisissa puitteissa on iloittava jo siitäkin, että kaupunginvaltuutetut saivat vastauksen tärkeään kysymykseensä.

Talousrviovaltuustossa kukaan ei tälläkään kertaa maininnut sanaakaan siitä, että lentoliikenne on yleisessä käytössä olevista matkustustavoista luonnonvarojen käytön ja ympäristön kannalta kaikkein arveluttavin. Ehkä valtuutetut ajattelivat, että ympäristö ei äänestä kunnallisvaaleissa.

Olavi Martikainen loi lyhyen katsauksen Savon lentoliikenteen historiaan.

Lentoliikennetukeen Varkaudessa vuosittain käytettävä satojentuhansien eurojen suuruinen summa on niin suuri, että sitä varten pitäisi talousavioissa olla oma määräraha. Näin on jo pelkästään siksi, että kyseessä ei ole lakisääteinen kunnallinen peruspalvelu. Talousarviovaltuustossa äänestettiin useista euromäärältään selvästi lentoliikennetukea pienemmistäkin asioista.

Jos lentoliikennetuella olisi kaupungin talousarviossa oma määräraha, aihepiiristä kiinnostunut kuntalainen, joka joutuu myös osallistumaan verovaroista maksettavan tuen kustantamiseen, voisi vuotuisen tukisumman lisäksi helposti nähdä myös, paljonko tarkoitukseen on käytetty edellisinä vuosia, ja kuinka paljon siihen aiotaan satsata jatkossa talousarvioon sisältyvällä suunnitelmakaudella.

Mielenkiintoisuutta lisäisi myös joidenkin keskeisten tunnuslukujen sijoittaminen tukisumman yhteyteen, esimerkiksi selkeä luku, joka kertoo, kuinka paljon Varkauden kaupungin maksama lentoliikennetuki on ollut edellisinä vuosina yhtä lentomatkustajaa kohti.

Kun tällaisen informaation saamiseen ei nyt tarjoudu mahdollisuutta, ei voi välttyä johtopäätökseltä, että näin on toimittu tarkoituksellisesti. Ei voi olla kyse vain siitä, että vuoden 2012 talousarvion muotitermi "toimintaprosessien kuvaus" ei ole vielä kohdistunut prosessiin, joka syöttää euroja lentoyhtiöille vuodesta vuoteen.

Lentoliikenteen tukeminen on jo muuttunut vaikeasti pysäytettäväksi, itseään täydentäväksi ja 500 euron seteleille ruokkivaksi automaatiksi.

Varkautelainen lentoliikenteen tukiautomaatto on omalaatuinen kunnallinen "survival game" eli eloonjäämiskamppailu. Sitä selostetaan tiedotusvälineissä kuin monta vuotta yhtäjaksoisesti jatkuvaa teräsmieskilpailua. Kaikki eivät jaksa maaliin saakka.

Taloudellista tukea saava lentoyhtiö on saanut Varkauden kaupungilta viime aikoina merkittävää vetoapua siten, että Navitas kehitys Oy on osallistunut lentolippujen markkinoimiseen. Jos toimittaisiin aidoilla markkinatalousjärjestelmän periaatteella, lentolipputulot saava lentoyhtiö huolehtisi itse lippujensa markkinoimisesta.

Niihin aikoihin, kun edellisen kaupunginjohtajan Matti Reijosen virkakausi oli jo kaartumassa kohti päätepistettä, lentoliikennetukea maksettiin eräänä vuonna huomattava summa kaupunginhallituksen käyttövaroista, vaikka tarkoitukseen ei ollut varattu rahaa kaupungin talousarviossa. Arveluttava menettely muuttui rimaa hipoen lailliseksi sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto myönsi itsenäisyyspäivän alla ylitysoikeuden jo maksetun lentoliikenteen osalta.

Tarkastuslautakunta mainitsi raportissaan kyseisen tapauksen yhtenä esimerkkinä, jossa ei noudatettu "hyvää hallintotapaa".

Mitä tapahtuu, jos Matti Reijosen ja Leena Salon Varkauden kaupunginvaltuuston vuonna 2010 tekemästä lentoliikenteen tukipäätöksestä jättämä valitus menee läpi KHO:ssa? Voiko syntyä sellainen tilanne, että tukea saanut yhtiö joutuu maksamaan saamansa tuen takaisin Varkauden kaupungille?

Monilla lentoyhtiöillä ei mene tällä hetkellä kovin hyvin. Latvian valtio joutui äskettäin ottamaan haltuunsa myös Suomen useilla paikkakunnille liikennöivän lentoyhtiön turvatakseen sen toiminnan jatkumisen.

Kirjoittaja on varkautelainen vapaa toimittaja ja vihreiden aktiivi.