| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ja mehän ei luovuteta!
Hallitus markkinoi vahvoihin peruskuntiin pohjautuvaa elinvoimaista kuntarakennetta. Kunta- ja palvelurakenneuudistus tulee olemaan yksi Suomen historian merkittävimmistä ja vaativimmista lainvalmistelu- ja hallintorakennehankkeista. Huoleni nouseekin tavasta ja vauhdista, jolla tätä ollaan toteuttamassa.
Kuntaministeri Virkkusen puheet tarvittaessa käyttöönotettavasta kovasta ohjauksesta, perälaudasta ja kepistä on saanut aikaan jopa kuntien kapinaliikkeen. Onneksi hallituspuolueiden riveistä on alkanut kuulua kuntien pakkoliitoksia torjuvia ääniä.
Toivottavasti myöskään valtion tiukkeneva taloudellinen ohjaus ei laita kuntia polvilleen. Pakko ei toimi kehityksen kannustimena. Uudistusten johtaminen on taitolaji.
Hyvätkin hankkeet voidaan pilata kiireellä ja riittävän monipuolisen keskustelun puuttumisella. Kiire on huono konsultti.
Hyvään johtajuuteen kuuluu epäilevien ja kriittisten äänien kuuleminen. Suurten keskuskaupunkien kehittämisen lisäksi on muistettava, että elämää on myös maaseutukunnissa ja syrjäisimmissä kylissä. Toivottavasti tulee vielä jatkossakin olemaan.
Tarvitaan konkreettisia vastauksia, miten turvataan suuruuden ekonomiassa harvaanasuttujen alueiden ihmisten äänen kuuleminen, vaikuttamismahdollisuudet sekä kohtuulliset lähipalvelut ja niiden saavutettavuus? Maailma näyttää erilaiselta katulamppujen valossa kuin maaseudun näkökulmasta. Johdonmukaisuuden nimissä voisi odottaa, että palvelujen keskittämisen kompensaationa pidettäisiin huoli tieverkoston kunnosta.
Mitenkäs muuten maaseudun tuottamat elintarvikkeet, energia- ja metsäteollisuuden raaka-aineet kuljetetaan "ihmisten ilmoille"?
Tarvitaan vielä paljon vuoropuhelua valtiovallan, kuntien ja eri tahojen välillä nykyisten kaupunki- ja maaseutukuntien olemisen oikeutuksesta, tarpeista, erityispiirteistä ja keskinäisestä yhteistyöstä. Toivon vahvistuvia äänenpainoja siitä, miten uudistuksessa turvataan keskuskaupunkien lisäksi myös maaseudun kehitysmahdollisuudet. Molempia tarvitaan. Kummankaan ei pitäisi olla toisiltaan pois vaan päinvastoin.
Pohjois-Savossa ja koko Itä-Suomessa on vahvan alueellisen edunvalvonnan paikka. Maakunnan keskuksena Kuopion merkitys koko maakunnan kehittymisen kannalta on tunnustettava. Samoin on nähtävä myös Varkauden ja Iisalmen seutujen merkitys.
Kuopion eteläpuolisten kuntien, Varkauden ja Leppävirran, ääni on yhdessä vahvempi maakuntatason päätöksenteossa. Nyt tarvitaan yhteistyötä yli puolue-, kunta- ja maakuntarajojen.
Konkreettisena esimerkkinä nousevat opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset ammattikorkeakouluverkoston supistamisesta. Mitä tämä tarkoittaa Varkauden ja Pieksämäen yksiköiden tulevaisuudelle? Seudulla olevan koulutuksen merkitystä elinkeinoelämälle ja koko alueen kehittymiselle on kiistaton. Varkaus on ehdoton energiateknologian edelläkävijä ja sen mahdollisuudet säilyä ja kehittyä tulee olla niin maakunnallinen kuin valtakunnallinenkin asia.
Savonian Varkauden yksikön energiatekniikan sekä kansainvälisen liiketoiminnan koulutuksella on keskeinen merkitys energiatekniikka-alan vientiteollisuudelle. Koulutusten siirtäminen Kuopioon sahaisi pahasti tätä oksaa.
Lisäksi opetusministeriön mukaan metsätalouden koulutusohjelman jatkamiselle Pieksämäellä ei ole korkeakoulu- eikä työvoimapoliittisia perusteita. Savon Sanomat (7.10.) uutisoi asiasta "Metsäopetus liipaisimella: Metsä-Suomeen aukko". Tehdään kaikkemme, että tämäkään ei pääse todeksi.
Siitä huolimatta, että ilmassa leijuu kysymys "mitä tuleman pitää", paniikkimielialaan ei tiukassakaan taloudellisessa tilanteessa pidä sortua. Kuntien taloussuunnitelmien on oltava kestävällä ja pitkäjänteisellä pohjalla.
On tunnistettava oman kunnan haasteet ja nähtävä laajemmin alueen ja valtakunnan suunta. Yhteistyötä voidaan tehdä ilman kuntaliitoksiakin ja yhteisymmärryksessä tehtyjä kuntaliitoksia ei myöskään ole syytä vastustaa.
Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu ja maakuntavaltuuston jäsen (kesk.) Leppävirralta.
|
|
