| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Edetään etunojassa
Täällä meidän pienessä Suomessa pärjääminen vaatii kaukokatseisuutta, erikoistumista ja tehokkuutta. Minkään yksinkertaisen massatuotteen valmistuksessa emme pärjää. Ne tullaan tekemään halpojen tuotantokustannusten maissa.
Esimerkkejä menestyvistä erikoistuotteista on savolaiset Ponssen metsäkoneet ja Normetin kaivoskoneet. Edellä mainittujen lisäksi Suomesta löytyy suuri joukko yrityksiä, joilla on menestystuote kapealla markkina-alueella.
Myös täällä Itä-Suomessa on toimittava kaukokatseisesti ja haettava uusia toimintamalleja, että pärjäämme. Tämä koskee yritystoimintaa, mutta myös julkisten palveluiden osalta se on välttämätöntä. Yhteistyössä on voimaa.
Itä-Suomen kannalta on erinomainen asia, että Kuopio on kasvanut ja pysynyt valtakunnan kärkikaupunkien joukossa. Kuitenkin Kuopion kehittäjien pitää ymmärtää myös muun Itä-Suomen kehittymisen tärkeys. On Kuopionkin etu, jos myös Iisalmen ja Varkauden alueet kehittyvät ja ovat ostovoimaisia. Siitä ostovoimasta virtaa suuri osuus myös Kuopion alueelle. Rahan virtaaminen ei ainakaan vähene Ikean valmistuttua. Helpompaa rahaa se on Kuopiolle, kuin uusilta asukkailta saatava raha. Selvä raha ei vaadi päivähoitopaikkoja, kunnallistekniikkaa, eikä muitakaan palveluita.
Tämän Keski-Savon, sisämaan teollistuneimman alueen yritysten menestymisestä on pidettävä huolta ja töitä tehtävä uusien yritysten tänne saamiseksi. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on yhteistyön tärkeys ymmärretty. Sieltä tehdään hyvää yhteistyötä Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden kanssa. Tulokset puhuvat puolestaan.
Keski-Savon alueelle on saatava muodostumaan kilpailukykyinen alue Pieksämäen, Varkauden, Joroisten, Leppävirran ja Heinäveden kunnista ja kaupungeista. Tämän on oltava kuntajohtajien ja luottamushenkilöiden yhteinen tavoite.
Vaalipiirijako pitää toteuttaa yhdistämällä Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit. Siinä olen demareiden kanssa samaa mieltä. Ainakin näin joroslaisin silmin katsoen hyvin erikoinen on Kokoomuksen ehdotus, että Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan vaalipiirit yhdistettäisi. Jos se toteutuu, niin vaalipiiriraja poistuisi Kuvansinjoesta vaikka maakuntaa vaihtamalla.
Yhteisellä työssäkäyntialueella on päästävä valitsemaan yhteiset kansanedustajat. Entisen Itä-Suomen alue on jo Itä-Suomen läänin toiminnan ajalta todistetusti toimiva kokonaisuus ja sille alueelle pitää rakentaa eri hallinnon alojen yhteisiä palveluita. Alue muodostuu kolmen vahvan kaupungin, Kuopion, Joensuun ja Mikkelin kolmiosta. Nyt on menossa suuren Itä-Suomen sairaanhoitopiirin suunnittelu tälle alueelle. Sen toteutuminen ratkaisee pienten keskussairaaloiden ongelmat ja on varmasti toimiva pitkälle tulevaisuuteen.
Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat yhdistämällä on saatavissa samanlaisten ongelmien ja etujen yhteinen maakunta. Ongelmat ovat voitettavissa yhteistyöllä ja etuja vahvistamalla menestymisen mahdollisuudet on hyvät. En usko, että esimerkiksi kotkalaista kansanedustajaa kiinnostaisi puolustaa viitostien perusparantamista toteuttamista Mikkelin ja Joroisten välillä. Kuopiolaiselle ja joensuulaiselle kansanedustajalle se taas olisi aivan luonteva puolustamisen kohde.
Talouden myllerrykset näyttävät jatkuvan uudenkin vuoden puolella, mutta me suomalaiset selviämme siitä. Ainakaan tähän mennessä taloustilanne ei ole ollut läheskään niin paha, kun oli oman kotikutoisen lamamme aikana 90-luvun alussa.
Kyllä tästä hyvä vuosi tullee Suomelle ja erityisesti Keski-Savolle.
Hyvää vuotta 2012 kaikille!
Kirjoittaja on Joroisten kunnanhallituksen puheenjohtaja (sit).
|
|
