| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Aloitteelliseksi?
Nimimerkki A.R. kritisoi aiheellisesti (WL 5.10.) sitä, että kuntalaisaloitteiden käsittelyt on Varkauden kaupungin hallintokoneistossa liian hidasta.
Jätin lokakuussa 2010 kuntalaisaloitteen, jossa ehdotin, että kaupunginhallitus ryhtyisi toimenpiteisiin Varkauden kaupungin irtaantumiseksi Medone-lääkäriyhtiön kanssa tehdystä ostopalvelusopimuksesta ja valmistautumaan samalla siihen, että kaupungilla on riittävästi omia terveyskeskuslääkäreitä, kun sopimuksen puolen vuoden irtisanomisaika on kulunut loppuun.
Kun on kulunut jo lähes vuosi aloitteen jättämisestä, enkä ollut saanut siihen vastausta, lähetin asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Vastaus tuli jo noin kahden viikon kuluttua. Oikeusasiamiehen toimiston työntekijä oli siinä ajassa ehtinyt jo hankkia myös Varkauden kaupungin hallintopäälliköltä vastauksen kanteluuni.
Ilmeisesti se, miten nopeasti vastaus hallintokoneistolta tärkeään kysymykseen tulee, riippuu Varkaudessa myös siitä, kuka kysyy, ja miten.
En valitettavasti voi välttyä johtopäätökseltä, että kuntalaisaloitettani käsiteltäessä vitkasteltiin tahallisesti, jotta kaupunginhallitus ei joutuisi ottamaan kantaa Medone-sopimukseen ja siitä irtaantumiseen.
Kaupungilla olisi ostopalvelusopimuksen perusteella mahdollisuus irtisanoutua sopimuksesta nopeutetussa aikataulussa, jos aikaisemmin olisi haluttu käyttää hyväksi sopimuksen tarjoamaa mahdollisuutta langettaa Medone-yhtiölle sanktioita sopimusrikkomusten vuoksi. Varkauden kaupungin taholla on ilmeisesti haluttu välttää mahdollisuutta päästä tällaiseen tilanteeseen, vaikka taloudelliset sanktiot toisivat kaivattua lisätuloa kaupungille.
Se, että ostopalvelusopimuksen toteutumista valvova seurantaryhmä kokoontuu vain kahdesti vuodessa, ei mahdollista sanktioiden langettamista riittävän nopeasti sopimusrikkeiden sattuessa. Onko tällainen tilanne ollut alun perin joidenkin tavoitteena?
Luonnollisesti myös Medone-yhtiöllä on oikeus vaatia sanktioiden langettamista Varkauden kaupungille, jos se syyllistyy sopimusrikkomuksiin, esimerkiksi jättämällä maksunsa maksamatta ajallaan.
Neljä vuotta kestävän sopimuskauden aikana Varkauden kaupunki ehtii jo tulla kohtalokkaalla tavalla riippuvaiseksi yksityisen lääkäriyhtiön tarjoamista lääkäripalveluista. Tämä saattaa sopia joillekin kunnallishallinnossa tällä hetkellä vallassa olevaan ryhmittymään lukeutuville.
Kritiikkini ei kohdistu yhdenkään yksittäisen Medonen palkkaaman lääkärin toimintaan, vaan koko laskun lopulta maksavan varkautelaisen veronmaksajan näkökulmasta kalliiseen toimintamalliin.
"Ensin täällä tehdään sairaita ja sitten sairaala", nuoruudessani 1960-luvulla laulettiin. Kuulostaa yhä ihmeen ajankohtaiselta...
Varkauden kunnallishallinnossa toimintakulttuuri on valitettavasti sellainen, että jos aloite tai kehittämisehdotus tulee vallassa olevan ryhmittymän ulkopuolelta, "ulkopuolelta leirin", asia muuttuu saman tien joillekin vallassa olevan ryhmittymän jäsenille arvovaltakysymykseksi, ja itse asia eli substanssi jää taka-alalle.
Toivottavasti "kaupunkilaisten olohuoneella" kaupunginjohtajan johdolla käynnistyneiden avoimien keskustelutilaisuuksien sarja merkitsee pientä askelta kohti parempaa, avausta johonkin uuteen.
Edellisen kaupunginjohtajan toimikaudella olisi ollut hyödytöntä ehdottaa tällaisten tilaisuuksien järjestämistä.
Siteeraan entistä kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Irma Peiposta: "Kunnallinen päätöksenteko on avointa ja läpinäkyvää". Hyvä periaate, joka muuttuu vielä paremmaksi, jos jotkut panevat sen toimeen käytännössä myös Varkaudessa.
Kaupunkilaisten olohuoneessa pidetyistä keskustelutilaisuuksista ei olisi ollut kovin paljon apua vuonna 2005. Silloin alijämää kertyi yhtenä ainoana vuonna reilusti yli kymmenen miljoonaa euroa, ajankohtana jolloin Varkauden kaupungilla oli varaa rakentaa lämmitettäviä katuja ja lopettaa melko pitkään ja tuloksellisesti toimineet kaupungin työpajat.
Alijäämä on vesilaitoksen yhtiöittämisen jälkeen kohta synkkä muisto vain. Toivottavasti kukaan ei valita yhtiöittämispäätöksestä sillä perusteella, että päätöksen tekemiseen osallistui luottamushenkilöalan etätyöntekijäksi ryhtynyt kaupunginvaltuutettu.
Jätin ensimmäisen kuntalaisaloitteeni vuonna 1980, jolloin olin Varkauden kaupungin palveluksessa. Ehdotin, että Varkauden kaupunki tarjoaisi palveluspaikkoja siviilipalvelusmiehille. Vaikka aloitettani aluksi hiukan kummasteltiin, se on myöhemmin toteutunut, ainakin jossakin mittakaavassa.
1980-luvun loppupuolella jättämäni kuntalaisaloite, että työttömien uimahallimaksuja alennettaisiin, tuotti toivotun tuloksen jo muutamassa viikossa.
Viime keväänä jättämässäni kuntalaisaloitteessa ehdotin, että Varkauden kaupungin ensi vuoden talousarviossa lentoliikennetukea varten varattaisiin oma määräraha. Tänä vuonna lentoliikennetuki on osa elinkeinotoiminnan tukemiseen varattua melko hulppeaa määrärahaa.
Asiasta kiinnostunut, tukilaskun maksava kuntalainen ei voi nyt talousarviosta nähdä, paljonko lentoliikennetukeen käytetään rahaa, eikä myöskään sitä, kuinka paljon Varkauden kaupungin tuki on yhtä lentomatkustajaa kohti.
Toivottavasti aloitteeni käsitellään jo ennen kuin valtuusto joulukuussa hyväksyy kaupungin ensi vuoden talousarvion. Lentoliikenne ei ole kunnallinen peruspalvelu.
Kirjoittaja on varkautelainen vapaa toimittaja.
|
|
