| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Vapaata mölinää verkossa
Norjalaislasten ja -nuorten joukkosurma nosti julkiseen keskusteluun internetin keskustelupalstat ja erityisesti kysymyksen, voivatko vihaa lietsovat kirjoitukset yllyttää väkivaltaisiin tekoihin.
Totta on ainakin se, että monilla foorumeilla nimetön nettikirjoittelu tuo mieleen vanhanajan vessanseinäkirjoitukset, joita nykyään ei enää näekään - ehkä juuri siksi, että töhertely on siirtynyt tietokoneelle. Ainoa ero on, ettei nettikirjoituksia ole kuvitettu sukupuolielimiä kuvaavilla piirroksilla.
Tämä haista-huilu-haista-itse-kirjoittelu yllyttänee korkeintaan henkisesti samalla aaltopituudella olevia vastaamaan samalla mitalla. Toki se harmittaa, jos henkiset pierut sotkevat asiallisesti alkanutta nettikeskustelua, mutta suurempaa vahinkoa niistä ei liene.
Astetta vakavampaa on määrätyn ihmisryhmän tai jopa nimeltä mainittujen ihmisten avoin solvaaminen, joka on Suomessa uusi ilmiö. Tämä haukkumakirjoittelu, josta osa on suoraa uhkailua.
Olen aina vierastanut ja ihmetellytkin nimetöntä mielipidekirjoittelua, jota ennen netin aikaa harrastettiin sanomalehtien yleisöpalstoilla. Monet lehdet ovatkin viime vuosina rajanneet nimettömänä pysymisen mahdollisuuden tekstiviesteihin tai niiden kaltaisiin lyhyisiin kommentteihin.
Ymmärrän nimimerkin suojassa esiintymisen silloin, kun kirjoittajalla on tarve suojata itseään tai läheisiään. On oikein, että kirjoittaja voi tuoda esille tärkeän ilmiön tai kysymyksen paljastamatta julkisesti esimerkiksi sairauttaan tai perheensä ongelmia. Muuten ihmisellä pitää olla kanttia seistä sanojensa takana, koskipa kirjoitus sitten kunnallispoliitikkojen toilailuja, kaupan myyjän tylyyttä tai keltaisia viestejä keväthangella.
Ehkä näkemykseni johtuu tästä ammatista, jossa tottuu sanomaan asioita omalla nimellään ja välillä naamallaankin.
Nimetön kirjoittelu on netissä paljon, paljon villimpää kuin lehtien valvotuilla palstoilla.
Nettipalstoilla mellastaminen on hämmentävä ilmiö. Mikä tekee fiksuista suomalaisista tomppeleita, kun he kokevat olevansa tuntemattomuuden suojassa? Tämä tuntemattomuushan on harhaa sikäli, että monille keskustelupalstoille vaaditaan omalla nimellä rekisteröitymistä. No, ehkä tietoihin voi syöttää väärän nimen.
Toivottavasti meuhkaaminen ei leviä netistä muuhun ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Oireita sellaisesta on olemassa. Poliisin mukaan avoimen rasistiset rikokset maahanmuuttajia kohtaan ovat lisääntyneet, ja opettajat kertovat oppilaiden kielenkäytön muuttuneen härskimmäksi. Toisille ihmisille sanoa töräytellään mitä mieleen juolahtaa, kun ollaan muka rehellisiä. Niin ja kun on sananvapaus.
Mielipidekirjoittajat vetoavat kovin herkkähipiäisesti sananvapauteensa, kun heidän kirjoituksiaan arvostellaan. Totta tosiaan, onneksi Suomessa on sananvapaus, johon kuuluu oikeus ilmaista kaikenlaisia mielipiteitä pelkäämättä vankilaa tai äkkikuolemaa.
Mutta kuten kaikilla vapauksilla, sananvapaudellakin tulee olla rajat. Kiistämätön raja on tietenkin laki, joka kieltää esimerkiksi yllyttämästä rikokseen.
Sanomisen rajan pitäisi olla myös jokaisen kirjoittajan omassa päässä, ei pelon vuoksi vaan siksi, että joka ikiseen vapauteen ja oikeuteen kuuluu kiinteästi vastuu ja velvollisuus. Lapsikin saa kasvaessaan enemmän sekä vapautta että vastuuta, oikeuksia mutta myös velvollisuuksia.
Jos ajatellaan nettikirjoittelun vaikutusta norjalaislasten joukkosurman tai Suomen kouluampumisten kaltaiseen sairaaseen väkivaltaan, vaarallisimpia ovat ne ulkoisesti siistit vihakirjoitukset, jotka on tarkoitettukin otettavaksi tosissaan. Ne, joissa näennäisen asiallisesti perustellaan, miksi ulkomailta Suomeen muuttavat ihmiset uhkaavat "suomalaista elämänmuotoa", mitä sellainen kirjoittajan mielestä lieneekään.
Myös Lontoon katumellakoiden kaltaiset ilmiöt saavat alkunsa jostain mielipiteestä tai käsityksestä.
En tiedä, tuntevatko suomalaiset nuoret ja nuoret aikuiset enää Euroopan historian suurta hulluutta, juutalaisten järjestelmällistä vainoa ja tuhoa Saksassa toisen maailmansodan aikaan. Saksalaisillehan syötettiin käsitystä, jonka mukaan juutalaiset olivat syypäitä maan talouslamaan. Ainakin minun korvissani väitteillä, joiden mukaan maahanmuuttajien "hyysääminen" syöksee suomalaiset kurjuuteen, on ihan sama kaiku. Maahanmuuttajat joko vievät suomalaisten työpaikat tai lorvivat suomalaisten verorahoilla, eli ylipäätään ovat olemassa, mikä on tietysti väärin.
Sehän ei ole ollut väärin, että suomalaiset ovat kautta aikain muuttaneet paremman elämän ja toimeentulon toivossa milloin Ruotsiin, milloin Amerikkaan tai Australiaan. Suomalaisethan ovat olleet taivaan lahja vastaanottajamaalleen, toisin kuin kaiken maailman ulkomaalaiset, jotka tunkevat väkisin Suomeen.
aulikki.jaaskelainen@warkaudenlehti.fi
|
|
